Ajankohtaista 6/2020

LVI-tekniikan esiinmarssi!

Mitä suurempi ilmanvaihto, sitä pienempi on COVID-19-virusten määrä huoneilmassa. Ilmanvaihto noteerattiin myös Maailman terveysjärjestö WHO:n heinäkuussa julkaisemassa
yhteenvedossa yhdeksi tavaksi torjua viruksen leviämistä. LVI-tekniikan emeritusprofessori Olli Seppänen mainitsee FINVACin verkkosivuilla pitämässä blogissaan, että kansainvälinen tutkijaryhmä, joukossa myös useita suomalaisia ja erityisesti talotekniikka- ja LVI-alan ammattilaisia, lähestyi WHO:ta peräti kahdesti, ennen kuin järjestö muutti kantaansa. Alan ammattilaisten yhteistyö ja verkostoituminen on tärkeää, sillä kansainväliseen terveys- ja turvallisuuspolitiikkaan onnistuttiin vaikuttamaan sinnikkäällä yhteistyöllä.

Seppänen on kääntänyt REHVAn tuottamaa ohjeistusta FINVACin verkkosivuille ja kirjoittanut ilmanvaihdon merkityksestä COVID-19 taudin torjunnassa. Nyt hän on paitsi REHVAn COVID-työryhmän jäsen, myös WHO:n COVID-19 torjunnan asiantuntijapaneelin jäsen.

Jo REHVAn ensimmäisessä yhteenvedossa huomioitiin myös WC-huuhtelun pisarointi, mikä oli merkittävä leviämisreitti aiemmassa SARS-epidemiassa. Kansi auki huuhdellessa virusta leviää huoneilmaan aerosolipilven mukana. THL:n mukaan kyseisiä viruksia voi päätyä jätevesien mukana myös jätevesien puhdistamoille. Virus ei kuitenkaan säily pitkään taudinaiheuttamiskykyisenä, joten taudin leviäminen jätevesien kautta on epätodennäköistä.

Ihmisten terveyden kannalta LVI-järjestelmillä on siis suuri merkitys. Alan ulkopuolella
talotekniikka ja LVI on ehkä ollut vaikea mieltää niin vahvasti ihmisten terveyteen vaikuttavaksi, mutta toivottavasti tämä muuttuu pian. Licence to Breathe – tutkimushanke yhdistää lääke- ja biotieteelliset tulokset talotekniikan ja kiinteistöalan tutkimukseen. Hanketta johtaa talotekniikan industry professorina Tampereen yliopistossa toimiva Piia Sormunen. Sormunen aloitti tehtävässään keväällä. Professuurin rahoitusta tukee 14 keskeistä alan organisaatiota, mukana myös Suomen LVI-liitto.

Ajankohtaista -palstaa julkaistaan Suomen LVI-liiton jäsenliitteessä, joka jaetaan jäsenille Talotekniikka-lehden välissä. Ajankohtaista on lyhyt katsaus kunkin kuluvan kauden keskeisimpiin aiheisiin.

Mihin jäi lehden 5/2020 Ajankohtaista? Kevään lehdessä kiitimme jäsenyydestä. Koronakevät on haastanut meitä kaikkia muuttamaan työtapoja, selviytymään rajoituksista
tai jopa yllättävästä työttömyydestä. Ajankohtaista 5/2020 keskittyi kertaamaan liiton historiaa ja kiittämään yhteistyöstä.

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi