Uutta alalla: Koulutusetua kanta-asiakkaille

Dahlin kanta-asiakasohjelmaan liittyneet asiakkaat voivat jatkossa käyttää DahlPoint-pisteensä oman ammatillisen osaamisen kehittämiseen ja täydennyskoulutukseen. Tukkuliikkeen kanta-asiakasohjelman ja alan täydennyskoulutuksen linkittäminen on uutta alalla.

Dahlin kanta-asiakasohjelmassa ostoista kertyvillä pisteillä on voinut hankkia käyttöönsä erilaisia vapaa-ajan tuotteita. Vuoden alusta vaihtoehtona on myös koulutusetuseteleitä, joita voi hyödyntää Suomen LVI-liiton ja Suomen LVI-liiton ja Taitotalon yhteistyössä tuottamiin koulutuksiin.

“Nykyisessä toimintaympäristössä voi olla haastavaa pysyä asetusten, suositusten ja määräysten perässä. Siksi on loistavaa voida tarjota Dahl Suomi Oy:n erittäin tärkeälle asiakasryhmälle ajan hermolla olevia koulutuksia yhdessä Suomen LVI-liiton ja Taitotalon kanssa”, kertoo Gösta Madsen, Dahlin aluemyyntijohtaja. Kanta-asiakkaan DahlPoint-pisteitä kertyy kaikista Dahlin varasto-ostoista. ”Näillä pisteillä voi lunastaa joko sadan tai kahden sadan euron arvoisen koulutusetusetelin. Asiakas voi luovuttaa koulutusetusetelin kelle tahansa työntekijälle yrityksessään käytettäväksi.”

Uutta alalla

Tukkuliikkeen kanta-asiakasohjelman ja alan täydennyskoulutuksen linkittäminen on uutta alalla. ”Dahlin erinomainen oivallus tarjota koulutusseteleitä kanta-asiakkailleen on täysin uusi toimintatapa alalla. Edistämme mielellämme LVI-alan yritysten liiketoimintaa osaamisen kehittämisellä”, kertoo Taitotalon toimialajohtaja Matti Vesalainen. Taitotalo tarjoaa ammatillista koulutusta ja täydennyskoulutusta yli kolmellekymmenelle alalle. ”Olemme tuottaneet Suomen LVI-liiton kanssa jo pitkään muun muassa kiinteistön kaukolämpötyönjohtajan pätevyyskoulutusta, IV-mittauksen pätevyyskoulutusta ja ilmanvaihdon säädön perusteita, siis juuri sellaisia aiheita, jotka ovat Dahlin asiakkaiden arkipäivää.”

Suomen LVI-liitto SuLVI ry on puolueeton, yleishyödyllinen talotekniikka- ja LVI-alan ammattilaisten järjestö, jonka tavoitteena on varmistaa talotekniikan arvostettu huippuosaaminen Suomessa. ”Kun osan tai koko koulutuksen voi kustantaa ostoista kertyneillä kanta-asiakaspisteillä, se toivottavasti madaltaa koulutukseen ilmoittautumista”, pohtii Suomen LVI-liiton toiminnanjohtaja Samuli Könkö. ”Koulutusten hinta on myös aina edullisempi Suomen LVI-liiton jäsenyhdistysten jäsenille ja VVS Föreningen i Finland VSF:n henkilöjäsenille, joten kanta-asiakkuus yhdistettynä jäsenhintaan on aika merkittävä etu.”

Lisätietoja
Suomen LVI-liitto SuLVI ry
Toiminnanjohtaja Samuli Könkö, puh. 050 327 6592

Dahl Suomi Oy
Aluemyyntijohtaja, Etelä-Suomi, Gösta Madsen, puh 020 759 4263

Taitotalo, AEL-Amiedu Oy
Toimialajohtaja Matti Vesalainen, puh. 020 7461 276

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi