ISH 2019 – tunnelmia

Kuvassa Tiina Strand, Henri Mäkinen, Jarmo Kuitunen, Lassi Hirvonen ja Eeva Keränen. Kuvaajana Matti Rantanen.

ISH 2019 -messuilla 11.-15.3.2019 vieraili noin 190 000 kävijää 161 maasta tutustumassa uusimpiin innovaatioihin ja alan kehitykseen. Messuilla oli 2532 näytteilleasettajaa 57 maasta esittelemässä uusia tuotteitaan. Kansainvälisyys on kasvanut, 66 prosenttia näytteilleasettajista ja lähes 48 prosenttia kävijöistä tuli Saksan ulkopuolelta.
Messujen kaikki 12 hallia, joista useissa on useampi kerros, olivat täynnä tuotteita ja palveluita. Antaa kyllä huiman kuvan siitä, miten paljon LVI-tekniikkaa valmistetaan Suomen ulkopuolella. Valtavan suuria, upeita osastoja isolla miehityksellä – myös pieniä, toimivia osastoja, esim. Wiitta Oy:n ja LVI-Pörssin yhteisosasto.

Olimme M. Helpiön/Vakka-Suomen LVI-yhdistys, VakkaLVIn/Suomen LVI-liiton yhteisellä matkalla 40 hengen ryhmällä. Paljon oli vanhoja tuttuja, mutta myös uusia kasvoja. Kuitusen Jarmolla oli mukana nuoria suunnittelijoitaan. Jarmo myös tuttuun tapaansa oli miettinyt tarkkaan jo etukäteen, mitä aikoivat kiertää ja he haastattelivat kohteensa perusteellisesti. Käsittääkseni messuilla tehdään hyvin myös kauppaa ja tavataan liikekumppaneita.

Kaksi messupäivää ehdimme kiertää lähes kaikki hallit läpi. Vierailimme myös REHVAn osastolla hallissa 10 ja osallistuimme hetken REHVAn seminaariinkin Frank Hovorkan SRI-esitystä kuuntelemaan.

Tuotteita on kehitetty, värimaailmaa esimerkiksi hanoissa ja painikkeissa lisätty. Yksi pieni hauska yksityiskohta olivat pohjalaiskuvioiset lattiakaivon kannet. Älyä ja digitaalisuutta on tullut lisää tuotteisiin, mikä helpottaa myös laitteiden huoltoa ja säätöä.

Kaiken kaikkiaan ISH-messut antaa selkeän, mahtavan kattauksen tarjonnasta ja ennen kaikkea sen laajuudesta. Ja ISH on hyvä verkostoitumiskanava, täällä tapaa tuttuja ja näkee laajemmin tuoterepertuaaria kuin ikinä Suomen messuilla. ISH tuo näkyvyyttä myös yrityksille; ainakin Wiitta Oy:n Wille Viittanen kertoi olevansa erittäin tyytyväinen messuihin; olivat olleet mukana jo monta kertaa.

Seuraavat ISH-messut ovat 22.-26.3.2021.

 

Tiina Strand
Toiminnanjohtaja
Suomen LVI-liitto SuLVI

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi