Älyvalmiusindikaattori (SRI) loppusuoralla

Eurooppalainen LVI-järjestöjen liitto REHVA tiedottaa odottavansa EU:n säätävän Rakennusten älyvalmiusindikaattorista (SRI) kuluvan syyskuun aikana. Ehdotus SRI:n teknisestä suunnittelusta ja toteuttamisesta perustuu toiseen SRI:n teknisen tuen tutkimukseen, jossa REHVA on muun muassa vetänyt ryhmän C toimintaa.

Professori Risto Kosonen (Aalto-yliopisto) on ollut mukana työryhmässä, jonka tehtävänä on ollut muun muassa kehittää kolmatta arviointimenetelmää (C). ”Komissio tullee antamaan jäsenvaltioille suhteellisen vapaat mahdollisuudet soveltaa esimerkiksi käytettäviä painokertoimia”, arvioi Kosonen Suomen LVI-liiton jäsenliitteessä julkaistussa haastattelussa huhtikuussa 2020. ”Älykäs automaatio avaa markkinoille paljon uutta liiketoimintaa, kun hiilineutraaliustavoitteet ohjaavat uusiutuvan energian käyttöön”. Käytännössä tarkoittaa pitkälti tuulivoimaa, jonka tuotanto vaihtelee esimerkiksi sään mukaan.

Älyvalmiusindikaattori (SRI)

  • Arviointimenetelmä (A) asuntoihin
  • Arviointimenetelmä (B) palvelurakennuksiin
  • Arviointimenetelmä (C) on tarkoitettu olemassa olevien rakennusten arviointiin.

Lisätietoja älyvalmiusindikaattorista osoitteessa smartreadinessindicator.eu

 

Liity Suomen LVI-liiton jäseneksi

Olemme puolueeton, yleishyödyllinen järjestö, jonka tavoitteena on varmistaa talotekniikan arvostettu huippuosaaminen Suomessa. Jäsenenämme saat oman ammattitaidon kehittämistä koulutuksilla ja pätevöitymispalveluilla edullisempaan jäsenhintaan. Jäsenemme saavat jäsenetuna mm. Talotekniikka-lehden, jonka välissä ilmestyy oma jäsenliitteemme. Tutustu jäsenetuihin, jäsenmaksuihin ja täytä liittymislomake.

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi