Janakkalan paloasemalla

Hämeenlinnan LVI-yhdistyksen helmikuun tapaaminen ja kokous pidettiin poikkeuksellisessa ja mielenkiintoisessa ympäristössä.

Yhdistyksen jäsenillä oli tällä kertaa mahdollisuus päästä tutustumaan moderniin palolaitokseen naapurikunnassamme Janakkalassa. Tilaisuuteen saapui mukavasti jäseniä paikalle.

Aluksi Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Petri Talikka kertoi palomiesten arjesta ja itse asemasta. Puheenvuoron jälkeen oli vuorossa tutustumineen asemaan.

Nykyaikainen paloasema poikkeaa aika paljon siitä mitä aikaisemmin on totuttu näkemään. Asemalla on erikseen määritetyt puhdastilat, joihin ei mennä suoraan ”keikalta”. Kaluston ja miesten puhdistus ja huolto tapahtuvat erillisessä tilassa, jossa on myös letkunkuivaustornin korvaava letkujen pesu/kuivaus/koepaineistuslaite. Paloasemalta löytyvät myös modernit tilat henkilökunnalle mukavine oleskelutiloineen, sekä täysin varusteltu kuntosali. Perinteinen palomieshissi on muistettu ottaa mukaan, tankoa pitkin pääsee suoraan kuntosalilta keikalle. Kierroksen jälkeen oli vielä vuorossa Sewatek Oy:n esitys palokatkoista sekä maittavat tarjoilut.

 

Antti Heinonen
Puheenjohtaja
Hämeenlinnan LVI-yhdistys HäLVI

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi