Vuoden putkiremontti -kilpailu käynnistyy!

Vuoden putkiremontti/linjasaneeraus

Kilpailu onnistuneille putki-/linjasaneerauksille

Kilpailu on järjestetty jo vuodesta 2008 lähtien. Kilpailussa palkitaan onnistuneita putkiremontteja/linjasaneerauksia. Kilpailun tavoitteena on kertoa ja jakaa tietoa mahdollisimman laajasti hyvistä toimintatavoista ja – menetelmistä tulevien putkiremonttien /linjasaneerauksien tilaajille, osakkaille/asukkaille, suunnittelijoille ja urakoitsijoille. Kilpailun julkistamisen yhteydessä kerrotaan myös remonttien tilaajista, suunnittelijoista ja urakoitsijoista sekä itse paikan päällä että järjestäjien eri medioissa.

Hyvät asumispalvelut, asumisviihtyisyys ja osakkaiden omaisuuden arvon säilyttäminen edellyttävät pitkäjänteistä ja suunnitelmallista otetta taloyhtiöissä. Suurten saneerausten yhteydessä kannattaa tehdä muitakin parannustöitä, kuten monet taloyhtiöt tänä päivänä jo tekevät. Parannetaan kiinteistön energiatehokkuutta ja kyberturvallisuutta, rakennetaan sähköautojen latauspaikkoja ja tehdään varauksia niille sekä tuleville korjauksille. Voittajataloyhtiö saa myös yhtiön julkisivuun kiinnitettävän kunniakilven tunnustukseksi onnistuneesta putkiremontista/linjasaneerauksesta.

Ilmoittautuminen kilpailuun

Kilpailuun ilmoittaudutaan 1.2.2022 – 30.5.2022 välisenä aikana.

Taloyhtiö voi ilmoittaa kilpailuun putkiremontin/linjasaneerauksen, joka on päättynyt 1.11.2019 – 30.11.2021 välisenä aikana ja remontin takuuaika on alkanut. Taloyhtiön tai kiinteistöyhtiön hallitus voi ilmoittaa taloyhtiönsä kilpailuun. Lisäksi taloyhtiön hallituksen suostumuksella ilmoittaja voi olla myös hankkeen urakoitsija, suunnittelija, valvoja tai projektinjohtaja.

Ilmoittautumisohjeet

  1. Ilmoittautumisohjeet ja kilpailun säännöt löydät tältä sivulta
  2. Neliosaisen osallistumislomakkeen löydät klikkaamalla alla olevaa linkkiä ”Osallistu Vuoden Putkiremontti -kilpailuun”.
  3. Täytä osallistumislomake kokonaisuudessaan huolellisesti ja lähetä verkossa.
  4. Tiedustelut voi lähettää sähköpostiin tiedustelut.vuodenputkiremontti@akha.fi

Tulosten julkistaminen

Järjestäjien edustajista koostuva tuomaristo valitsee palkittavat hankkeet.

Kilpailun tulos julkistetaan lokakuussa 2022 Finnbuild-messuilla ja järjestäjien kotisivuilla.

Järjestäjät ja yhteystiedot

Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry,  www.akha.fi

Isännöintiliitto, www.isannointiliitto.fi

Suomen Kiinteistöliitto Ry, www.kiinteistoliitto.fi

Kiinteistöliitto Uusimaa Ry, www.ukl.fi

Rakennusinsinöörien liitto Ry, www.ril.fi

Rakennusteollisuus RT ry,  www.rakennusteollisuus.f

SuLVI, Suomen LVI-liitto www.sulvi.fi

Suomen LVI-liitto SuLVI ry, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry, www.lvi-tu.fi

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry, www.skol.teknologiateollisuus.fi


Kilpailun säännöt

1      Järjestäjä

Kilpailun käynnistää ja kilpailutoimikunnan kutsuu koolle Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry.

Kilpailun järjestävät: Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry, Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto Ry, Rakennusinsinöörien liitto Ry, Rakennusteollisuus RT ry,  Suomen LVI-liitto SuLVI ry, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry,

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry.

2      Kilpailukriteerit

Kilpailun voittajaa tai voittajia valittaessa otetaan erityisesti huomioon tavoitteellinen strategialähtöisyys ja miten se näkyy prosessissa: tarveselvitys, hankesuunnittelu, rahoitusvaihtoehtojen selvitys, toteutussuunnittelu, päätöksenteko, remontin aikainen tilaajan ja toteuttajan yhteistyö sekä tiedottaminen. Lisäansioita ovat elinkaari- ja energiatalous, tilaajan saavuttamat edut ja putkiremontin tekninen ja taloudellinen onnistuminen sekä virheetön luovutus.

Vuoden 2022 kilpailun pääteema on tulevaisuussuuntautuneisuus, jotka liittyvät parannuksiin kiinteistön energiatehokkuudessa tai varauksiin tuleville energian säästöpotentiaaleille sekä kyberturvallisuustoimenpiteiden huomioimiseen.

3      Osallistuminen ja ilmoittautuminen

Kilpailuun ilmoittaudutaan vuonna 2022 aikavälillä 1.1.2022 – 30.5.2022.

Taloyhtiö voi ilmoittaa kilpailuun putki/linjasaneerauksen, joka on päättynyt aikavälillä 1.11.2019 – 30.11.2021 ja siirtynyt takuuajalle.

Taloyhtiön suostumuksella ilmoittaja voi olla taloyhtiön urakoitsija, suunnittelija tai projektin johtaja.

4      Voittajan valinta

Kilpailutoimikunnan nimeämä tuomaristo valitsee voittajan. Tuomaristo voi myös valita useampia voittajia, myöntää kunniamainintoja tai jättää voittajan valitsematta.

5      Tiedottaminen ja tulosten julkistaminen

Kilpailun järjestäjät tiedottavat ilmoittautumisesta ja kilpailusta omien tiedotuskanaviensa kautta. Tulokset julkistetaan lokakuussa 2022 Finnbuild-messuilla ja järjestäjien kotisivuilla. Voittaja saa taloyhtiön julkisivuun kiinnitettävän kunniakilven tunnustukseksi onnistuneesta putki/linjasaneerauksesta tai kunniamaininnan siitä. Lisäksi kilpailussa palkitut voivat käyttää viestinnässään termiä ’As Oy ABC palkittu vuoden XYZ putki/linjasaneerauskilpailussa’ tai ’vuoden putki/linjasaneerauskilpailun voittaja XYZ As Oy ABC’, jossa ABC on osallistuneen taloyhtiön nimi ja XYZ on kilpailuvuosi. Kilpailun nimi ja logo ovat järjestäjien omaisuutta. Kilpailun logoa ei saa käyttää kuin järjestäjä.

https://akha.fi/vuoden-putkiremontti-linjasaneeraus/

 

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi