Vuoden LVI-yhdistys on EPoLVI!

Onnittelemme Etelä-Pohjanmaan LVI-yhdistys EPoLVIa Vuoden LVI-yhdistyksen tittelistä! EPoLVI on näkynyt hyvin somessa ja myös yleinen välitön aktiivisuus ja kanssakäyminen on näkynyt konkreettisesti jäsenmäärän kasvuna.

-Fiilis on totta kai hyvä ja ylpeä porukasta, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Toni Kuntola.

-Vaikeita aikoja ollut takana ja väkeä ollut vaikea saada aktivoitumaan kokouksiin siten, kuin olisimme halunneet, mutta koko ajan paremmin ja paremmin koronan jäljiltä! – Ja ensi vuodelle on uusia ja  toivottavasti myös  innostuttavia asioita kokousten ja matkojen osalta.

Palkinto tuli yllättävänä, mutta onneksi ainakin ulospäin olemme ollut näkyvä ja toimiva, vaikka se näin parempaa haluavalle ei aina siltä sisäisesti ole ehkä ollutkaan, Toni pohtii.

-Ja totta kai meillä on vaikuttanut myös aika raju nuorennusleikkaus kokous aktiivisuuteen, mutta toivottavasti me kaikki sovimme samoihin kokouksiin ja saadaan aikaan sopiva kompensaatio nuoruuden innokkuutta ja iän tuomaa kokemusta keskusteluihin. Kaikkia tarvitaan!

-Titteli otettiin ilolla vastaan hallituksen kesken ja pian lähtee myös sääntömääräiseen syyskokoukseen kutsu ja hehkutellaan tietenkin koko väelle yhteistä saavutustamme. Ja varmasti keskustellaan kokouksessa miten tätä oman väen kanssa juhlisimme.

-Jokainen jäsen on tärkeä ja jokaisen mielipiteelle on tilaa kokouksissakin, joten toivoisin aktiivisuutta ympäri suomen osallistumaan yhteisen entistä paremman alan yhteen hiileen puhaltamiseksi, kertoo Toni.

-Ja toki palkitseminen oli itsellenikin tsemppi jaksaa hoitaa vielä tuleva viimeinenkin vuosi puheenjohtajana kunniakkaasti läpi ja tehdä siitä aktiivisin jäsenhankinnan, kokousten kävijöiden määrän, kuin excursio reissujenkin osalta. Tästä on hyvä jatkaa.

Toivottavasti ala selviää mahdollisimman pienin vaurion tätä rakennusalaa koskevasta hiljaisuudesta ja epävarmuudesta.

Mukavaa talven aikaa kaikille.

Toni Kuntola,
puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan LVI-yhdistys EPoLVI

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi