Säätiö LVY myöntää apurahoitusta erilaisiin LVI-alan hankkeisiin. Voit anoa apurahaa LVI-talotekniikkaan liittyvään tutkimukseen väitöskirjan, diplomityön tai ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemistä varten.
Tehtävämme on tukea ja edistää lämmitys-, ilmastointi- ja saniteettiteknillisiä kysymyksiä sekä niihin liittyviä tehtäviä käsittelevää teknillis-tieteellistä tutkimustyötä. Siirry säätiön omille sivuille.
Organisaatio
Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa viisijäseninen hallitus. Kolme hallituksen jäsentä edustaa Suomen LVI-liitto SuLVI ry:tä, yksi jäsen edustaa LVI-Tekniset Urakoitsijat ry:tä ja yksi jäsen Talteka ry:tä (Talotekniikkateollisuus ry). Lisäksi hallituksella on ulkopuolinen sihteeri/varainhoitaja.
Hallitus jakaa myönnettävät apurahat, avustukset ja stipendit, määrää niiden suuruuden ja myöntämisehdot. Lisäksi hallituksen tehtävä on seurata ammattialan teknillistä kehitystä ja sopiviksi katsotuissa tapauksissa tehdä aloitteita tutkimustöitä varten. Hallituksen myös tekee yhteistyötä muiden maassa toimivien alan ammattikysymyksiä käsittelevien tutkimusjärjestöjen kanssa.
Historia
Säätiön perustaja Karl Viktor Lindholm syntyi Pietarissa 24.7.1879 ja valmistui diplomi-insinööriksi Polyteknillisestä Opistosta vuonna 1902. Lindholm toimi Keskuslämpö Oy:n toimitusjohtajana vuonna 1953, kun Lämpö- ja Vesijohtoteknikkojen Yhdistys ry (nykyinen Suomen LVI-liitto SuLVI ry) perusti maaliskuun 5. päivänä teknisen tutkimustyön tukemiseksi Säätiö L.V.Y. -nimisen säätiön.
K.V. Lindholm lahjoitti säätiön peruspääoman 100 000 markkaa. Perustamiskirjan allekirjoittajina olivat tuon ajan alan vaikuttajat: G. Granden, J. Saarto, V. Apari, P. Witikainen ja I. Aspiala.