Kultainen kypärä ARE:n Hämeen projektiyksikölle

Työturvallisuus on ennen kaikkea yhteistoimintaa

Kultainen kypärä -työturvallisuuskilpailun voitti ARE:n Hämeen projektiyksikkö, jonka edustajat vastaanottivat palkinnon Talotekniikka-Treffien yhteydessä 9.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa. Kilpailuraati arvosti voittaneessa esityksessä erityisesti yhteistoiminnalla tuotettua ratkaisua työturvallisuusongelmaan, ja sen myötä sitoutumista uuteen toimintamalliin.

Konkreettinen ratkaisu

ARE:n Hämeen projektiyksikössä oli sattunut ylöspäin poratessa muutamia tapaturmia, joissa normaalin suojalasin välistä oli pudonnut betonimuruja silmiin. Ohjeistuksen mukaan työvaiheessa käytetään umpilaseja. Asentajat testasivat useita erilaisia umpilasimalleja ja dokumentoivat kokemuksiaan. Testauksessa huomattiin, että mikään malleista ei toiminut käytännössä: varsinkin kesäaikaan umpilasit huurtuivat ikävästi.

  • Keskustelimme ja ideoimme asentajien kanssa sitä, miten voisimme välttää suojalasien huurtumisen ja betonimurusten pääsyn silmiin. Päätimme testata kypärävisiiriä siten, että perussuojalasit jätetään visiirin alle. Otimme muutaman visiirimallin testaukseen ja valitsimme yhdessä sitten toimivimman yksikkömme käyttöön, tuotantopäällikkö Tapio Levänen Hämeen projektiyksiköstä kertoo.

Yhdessä löydetty ratkaisu sitouttaa

Hämeen tapaus on mainio esimerkki siitä, mitä hyvällä asentajien ja työnjohdon yhteistyöllä sekä ratkaisukeskeisellä asenteella on ARE:ssa saatu aikaan. ARE:n yrityskulttuuri kannustaakin avoimeen vuorovaikutukseen ja aktiiviseen otteeseen haasteiden ratkaisemisessa.

  • Avoin keskustelu ja vaihtoehtojen vertailu toi tässäkin tapauksessa hyväksi koetun ratkaisun ongelmaan. Kun havaittuja ongelmia käsitellään ja ratkaisumalleja haetaan yhdessä, kaikki sitoutuvat ratkaisuun vahvemmin. Myös ideoiden testaus laajalla rintamalla lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja työhyvinvointia, työturvallisuuspäällikkö Mikko Tiainen ARE:sta sanoo.

Fennian riskienhallintapäällikkö Vuokko Puro näkee tapauksen erinomaisena esimerkkinä kehittyneestä turvallisuuskulttuurista.

  • Ohjeita ei tarkoituksella jätetä noudattamatta. Sen sijaan toimimaton ohje tai muu ongelma tuodaan yhteiseen käsittelyyn ja siihen etsitään toimiva ratkaisu.

Pienelläkin teolla on mittava vaikutus

Työturvallisuus on jokaisen asia, se koskee organisaation kaikkia tasoja ja toimintoja. Se on pieniä arjen esimerkkejä, joista ARE:n kilpailuesitys on hyvä todiste. Yhden työvaiheen turvallisuutta parannettiin helposti toteutettavilla käytännön toimilla. Toimintatapa on myös sovellettavissa muihin työturvallisuushaasteisiin.

  • ARE:n kilpailuesityksessä korostui työturvallisuuden kehittämisen ydin: työturvallisuutta ei rakenneta yksin, vaan sen kehittäminen on yhteistoimintaa. Se on mainio esimerkki siitä mitä saadaan aikaiseksi, kun tilanteen ratkaisemiseen otetaan mukaan kaikki, joita ongelma koskee. Teko voi tuntua pieneltä, mutta vaikutus yhteisölle on suuri, erityisasiantuntija Eero Honka Työturvallisuuskeskuksesta toteaa.

Kuvassa Hämeen projektiyksikkö – Olli Haverinen (vas.), Tapio Levänen, Kari Kuusento, Teemu Sillankorva ja Esa Virtanen. Kuva ARE.

Valinnan suorittivat Työturvallisuuskeskuksen, vakuutusyhtiö Fennian ja LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU:n edustajat.
Kultainen kypärä -työturvallisuuskilpailun toteuttavat vakuutusyhtiö Fennia – LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU – Talotekninen kauppa ja teollisuus, Talteka – Suomen LVI-liitto – VVS Föreningen i Finland. Joka toinen vuosi järjestettävä kilpailu on tarkoitettu LVI- ja talotekniikka-alan urakoitsijoille, suunnittelijoille sekä alan teollisuuden ja kaupan toimijoille. Sen tavoitteena on tuoda esille hyviä käytänteitä ja ratkaisuja LVI-alan työympäristöjen turvallisuuden parantamiseksi.

Lisätietoja

ARE: Työturvallisuuspäällikkö Mikko Tiainen p. 040 300 5784, mikko.tiainen@are.fi
Fennia: Riskienhallintapäällikkö Vuokko Puro p. 044 312 1251, vuokko.puro@fennia.fi
Työturvallisuuskeskus: Erityisasiantuntija Eero Honka p. 050 410 6865, eero.honka@ttk.fi
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU: Asiantuntija Kimmo Nurmela p. 040 300 5525, kimmo.nurmela@lvi-tu.fi

Lähde: lvi-tu.fi

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi