Koronan aiheuttaman välivuoden jälkeen päästiin viimein järjestämään EPoLVIlle viime vuodelle myönnetty ja tälle vuodelle siirretty 31. LVI-golfkisatapahtuma. Syyskuun 3.päivä kokoonnuttiin LVI-Golfiin Pohjanmaan lakeuksille, kisaamaan vuoden 2021 mestaruudesta! Kansainvälisesti tunnetun Robert Trent Jones Jr. kynästä syntynyt ,korkeuseroja sisältävä golfkenttä sulautuu tyylikkääseen pohjalaiseen jokimaisemaan. Mestarisuunnittelijan golfkenttä vaatiikin enemmän tarkkuutta kuin pituutta soveltuen kaiken tasoisille pelaajille.

Kisoihin ilmoittautui noin 40 pelaajaa ja muutaman poisjäännin jälkeen oli osallistujia 35. Yhtään kauniimman sukupuolen edustajaa ei valitettavasti osallistunut kisaan tänä vuonna, ja näin jäi EPoLVIn lahjoittama kiertopalkinto naisille odottamaan ensi vuoden kisatapahtumaa Meri-Teijossa. Edellispäivien runsaista sateista huolimatta oli kenttähenkilökunta tehnyt hyvää työtä väylien pelattavuuden suhteen. Pelaajille kentän vaativuus tuli hyvin esiin, tosin välillä pienet sadekuurot ja tuulenpuuskat saattoivat olla syy pieniin epäonnistumisiin – ainahan on tilaa selityksille. Itse kisat käytiin kolmessa sarjassa. Kiitokset osanottajille, Ruuhikoski Golfille ja ennen kaikkea tapahtumaa tukeneille!

Tapahtumaa tukeneet: Onninen, Camfil, Grundfos, Intervent, LVI-Pörssi, Dahl, Geberit, Paloff, Pipelife, Xylem, Halton, Isover, Veljekset Ala-Talkkari, Komfovent, Wilo, Allaway, Brugg Pema, IPR Talotekniikka, Kaukora, Hela, Nibe, ETS Nord, Ahlsell, FläktGroup, Recair, Östberg, Jeven, Ehatek, EPoLVI

Tulokset: 3 parasta / sarja

Scratch.
1. Jani Hietanen
2. Henri Vatanen
3. Marko Polvi

1. ja 2. sarjan voittaja Jani Hietanen

Kolmannen sarjan voittaja Jari Koivuniemi