Hotoraudan Vääntäjien Korkea Raati

Hotoraudan Vääntäjien Korkea Raati syntyi vuonna 1947, kun Lämpö- ja Vesijohtoteknillinen Yhdistys ry:n hallitus nimitti kymmenen yhdistyksen perustajajäsentä Hotorautaneuvoksiksi. Tämän jälkeen Raati on nimittänyt vuosittain uudet Neuvokset. Raati on SuLVIn epävirallinen LVI-senioreiden kerho. Raadilla on oma salasanasuojattu sivusto ja keskustelupalsta: HotoNet.

TARKOITUS

Raadin tarkoitus on ensisijaisesti myös leikillisellä tavalla osoittaa tunnustusta SuLVIn jäsenyhdistysten senioreille ja toisaalta seurata epävirallisena elimenä yhdistystoimintaa ja saattaa tarvittaessa Neuvosten mielipiteet luottamushenkilöiden tietoon.

VALITUKSI TULEMINEN

Raati valitsee itsenäisesti rahvaalta salassa pidettävin perustein uudet Neuvokset joukkoonsa. Esityksen uudeksi Neuvokseksi voi tehdä SuLVIn jäsenyhdistyksen hallitus tai kaksi varttunutta Neuvosta. Ehdokkaan tulisi olla ehdottajien (”kummien”) aiemman tiedon perusteella entuudestaan tunnettu aktiivisena ja hotorautaperinteitä arvostavana ihmisenä. Esitys uudesta neuvoksesta tehdään hakulomakkeella (Word-tiedosto, latautuu koneellesi), joka toimitetaan määräaikaan mennessä (30.4. klo 23.59) raadin sihteerineuvokselle Samuli Könkölle (samuli.konko(at)sulvi.fi). Huomioi, että käytät päivitettyä hakulomaketta, jossa Samuli Könkön yhteystiedot.

Hoton alkuperä

Monet tekniikkaan liittyvät sanat ovat tulleet suomen kieleen joko ruotsista tai venäjästä. Kuopiolainen Kauko Puustinen, edesmennyt hotorautaneuvos hänkin, ehdotti työkokemuksiinsa liittyen hoto -sanan alkuperän tulevan venäjän kielestä. ход (hod) = kulku, meno, liike… Tutustu tarkemmin Hoton alkuperään s.3 jäsenliite 8/2017.

TOIMINTA

Raadin toiminta perustuu aika-ajoin päivitettävään Ohjeistoon. Viimeisin hyväksyttiin Kuopiossa 2019. Raadin ulospäin näkyvimmät toimet ovat uusien Neuvosten valinta kesätapahtumaan liittyvässä yleiskokouksessa ja valituksi tulleiden virallinen nimittäminen SuLVIn tai sen jäsenyhdistyksen järjestämässä juhlatilaisuudessa.

Toimihenkilöt

Puheenjohtaja (Puheenjohtajaneuvos PjN); Tapio Kanerva
Varapuheenjohtaja (Komissioneuvos VpjN); Ilkka Ilomäki
Sihteeri (Sihteerineuvos SihtN); Samuli Könkö
Raadin toiminnan terävöittäjä; H.N. Ruuneperi Heikki Anttonen

TAPAAMISET

Hotoraudan vääntäjien komission lounaskokous pidetään joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 12:00 Osakuntaravintola Bottalla, Museokatu 10, Helsinki, 2 krs, Juhlakerros, Jääkärihuone. Tervetuloa arvoisat Hotorautaneuvokset!

Huhti-, heinä- ja elokuussa komission kokouksia ei järjestetä. Huhtikuussa neuvokset tapaavat kuukauden ensimmäisenä tiistaina kevätretken merkeissä. Heinäkuussa lomaillaan. Elokuussa neuvokset tapaavat kesätapahtumassa.

TITTELIT

Raati suo kullekin Neuvokselle yksilöllisen kaksoistittelin, jonka alkuosa ilmaisee leikillisesti asianomaisen ammattitehtävän ja jälkimmäinen osa hänen vapaa-ajan harrasteensa. Ulkoisena tunnuksena Neuvokset kantavat henkilökohtaista ammatti- ja harrastetunnuksin varustettua krashaania. Neuvos voi tulla yleiskokouksen päätöksellä valituksi Kunnianeuvokseksi sinä vuonna, jolloin hän täyttää 75 vuotta ja on osallistunut vähintään kahteentoista (12) kesätapahtumaan. Kunnianeuvoksista voidaan yksi valita raadin kunniapuheenjohtajaksi.

JÄSENMÄÄRÄ

Raadissa on 1.1.2023 yhteensä 129 Neuvosta, joista 31 on nimitetty.  Jäsenluetteloon on salasana, jonka hotorautaneuvokset voivat pyytää Suomen LVI-liiton toimistolta (sähköpostitse osoitteesta sulvi @ sulvi.fi).

Hotorautaneuvokset kautta aikojen

Luettelossa esitetty: Järjestysnumero, Neuvoksen nimi, syntymävuosi, nimeämisvuosi.

  1. Aspiala Ilmari J. 1897 1947
  2. Grandén Georg 1899 1947
  3. Hurme Vilho S. 1897 1947
  4. Lahdelmisto Aarne 1892 1947
  5. Lindfors Harry O. 1897 1947
  6. Martens Helge E. 1899 1947
  7. Pöysälä Usko V. 1899 1947
  8. Rosenqvist Carl-Rudolf 1899 1947
  9. Viitaniemi Eero 1901 1947
  10. Witikainen Paavo 1892 1947
  11. Grönholm Karl 1898 1948
  12. Hedlund Alarik 1898 1948
  13. Helanterä Yrjö 1896 1948
  14. Karvonen Wäinö 1898 1948
  15. Keso Emil 1884 1948
  16. Laaksonen Yrjö 1890 1948
  17. Muhonen Toivo 1898 1948
  18. Virtanen Kaarlo V. 1893 1948
  19. Oksanen Kaarlo 1881 1949
  20. Riimu Juho 1896 1949
  21. Saarto Jussi 1899 1949
  22. Auriala Teudor 1900 1950
  23. Lindholm Karl V. 1897 1950
  24. Löfgren Artturi 1910 1951
  25. Österlund Hjalmar 1899 1951
  26. Östman Gösta 1900 1951
  27. Kylmäkorpi Martti 1902 1952
  28. Salo Pauli 1902 1952
  29. Alander Ernst 1903 1953
  30. Ottela Viljo 1903 1953
  31. Sundman Werner 1883 1953
  32. Kavanto Leo 1903 1954
  33. Äyräs Jaakko 1905 1954
  34. Mäkinen Reino O. 1906 1956
  35. Oksanen Aarne 1906 1956
  36. Aitokari Lauri 1906 1957
  37. Vihtol Clas 1900 1957
  38. Johansson Albin E. 1898 1958
  39. Leander Helge 1905 1958
  40. Partanen Robert 1897 1958
  41. Apari A. Veikko 1909 1959
  42. Kiljunen Eino 1908 1959
  43. Kranck Torsten 1896 1959
  44. Neovius S. 1908 1960
  45. Soko M. 1910 1960
  46. Tuomola T. T. 1908 1960
  47. Leskinen Onni H. 1911 1961
  48. Sandman B. 1911 1961
  49. Tammivuori A. 1911 1961
  50. Haglund Åke S. 1912 1962
  51. Keinänen Viljo A. 1905 1962
  52. Lindholm Gustav J. 1907 1962
  53. Riska W. 1899 1963
  54. Sohlström C. 1904 1963
  55. Aaltonen E. 1904 1964
  56. Eerola E. 1913 1964
  57. Pesonen O. 1903 1964
  58. Bärlund Sulo 1910 1965
  59. Malmberg G. 1905 1965
  60. Rautaheimo J. 1915 1965
  61. Angelma H. 1901 1966
  62. Blixt B. 1903 1966
  63. Leskinen V. 1907 1966
  64. Heiniö R. 1915 1967
  65. Laiho Oskari 1914 1967
  66. Ohlgren O. 1910 1967
  67. Hyvönen Tauno 1911 1968
  68. Lehtonen M. 1908 1968
  69. Makara A. 1897 1968
  70. Bagge John 1919 1969
  71. Lindqvist R. 1916 1969
  72. Sittnikow E. 1907 1969
  73. Horsmasalo A. 1920 1970
  74. Peltoniemi V. 1915 1970
  75. Vuorelainen O. 1915 1970
  76. Lehto Urho 1919 1971
  77. Nurmi Uolevi 1921 1971
  78. Rantama J. 1921 1971
  79. Kelorita Vilho 1917 1972
  80. Kinnaslampi Yrjö 1912 1972
  81. Koskinen Eino 1922 1972
  82. Lehtonen Arvo 1900 1972
  83. Leikko Tauno 1914 1972
  84. Liikanen Eino V. 1912 1973
  85. Ranki Heikki A. 1923 1973
  86. Arkela Veikko 1912 1974
  87. Marmo Viktor 1924 1974
  88. Runolinna Lauri 1909 1974
  89. Sandström Edvin 1920 1974
  90. Granö P. 1893 1975
  91. Jokela Å. 1925 1975
  92. Koskinen Jaakko 1924 1975
  93. Lähteelä Jaakko 1925 1975
  94. Anttila Pentti 1924 1976
  95. Ebeling Olavi 1924 1976
  96. Mäkelä Vilho 1924 1976
  97. Kataja Jaakko 1914 1977
  98. Koskela Risto 1922 1977
  99. Koskinen Pentti 1925 1977
  100. Grönberg Pentti 1925 1978
  101. Manninen Heikki 1918 1978
  102. Puputti Leo 1923 1978
  103. Saastamoinen Juho 1925 1978
  104. Aaltonen Aarne 1919 1979
  105. Envall Eelis 1919 1979
  106. Kailio Erkki 1923 1979
  107. Penttilä Reino 1916 1979
  108. Öhrling Erkki 1922 1979
  109. Ahrio Jouko 1910 1980
  110. Luoto Simo 1930 1980
  111. Reunanen Jaakko 1924 1980
  112. Riipola Kaisa-Leena 1930 1980
  113. Sokka Olavi 1922 1980
  114. Halmekytö Paavo 1924 1981
  115. Halvari Mikko 1915 1981
  116. Kangasniemi Jussi 1922 1981
  117. Koivurinta Martti 1926 1981
  118. Rehula Juho 1926 1981
  119. Reiman Leo 1923 1981
  120. Taka Raimo 1923 1981
  121. Haipus Ossi 1931 1982
  122. Hyvönen Toivo 1918 1982
  123. Hyysalo Erkki 1920 1982
  124. Kaarasmaa Pentti 1929 1982
  125. Laulajainen Reino 1925 1982
  126. Pesonen Pauli 1923 1982
  127. Pylvänäinen Leo 1926 1982
  128. Skants Lauri 1932 1982
  129. Haakana Pauli 1929 1983
  130. Haaparanta Veikko 1930 1983
  131. Nousiainen Ilpo 1932 1983
  132. Pyhälahti Paavo 1927 1983
  133. Uuskoski Risto 1926 1983
  134. Vaateri Esko 1928 1983
  135. Hakola Lasse O. 1922 1984
  136. Köresaar Arvid 1926 1984
  137. Leskinen Erkki 1927 1984
  138. Lindström Kauko 1929 1984
  139. Majamaa Väinö 1920 1984
  140. Nyman Harry 1929 1984
  141. Vainio Lasse 1923 1984
  142. Äyräväinen Osmo 1933 1984
  143. Aalto Pekka 1929 1985
  144. Grandell Pentti 1930 1985
  145. Hiltunen Olavi 1927 1985
  146. Hyry Aarre 1935 1985
  147. Jokihaara Lauri 1934 1985
  148. Kuusela Esko 1931 1985
  149. Hintsala Mauno 1934 1986
  150. Karhinen Kauko 1934 1986
  151. Kasila Rauno 1930 1986
  152. Lahtinen Erkki 1922 1986
  153. Sulkko Viljo 1927 1986
  154. Toivonen Kauko 1928 1986
  155. Ukkonen Niilo 1933 1986
  156. Heikkilä Kalevi 1919 1987
  157. Heikkinen Kauko 1934 1987
  158. Mäntylä Matti 1927 1987
  159. Pessi Tauno H. 1935 1987
  160. Raudaskoski Ensio 1928 1987
  161. Alvoittu Lauri 1936 1988
  162. Juusti Unto 1928 1988
  163. Kallio Matti 1928 1988
  164. Mällinen Antero 1930 1988
  165. Reiman Tyyne 1924 1988
  166. Salmi Jaakko 1937 1988
  167. Haatainen Matti 1932 1989
  168. Hilska Martti V. 1925 1989
  169. Pyörälä Kalevi 1937 1989
  170. Riihimäki Erkki 1925 1989
  171. Suomela Alpo 1934 1989
  172. Vilkman Lauri 1928 1989
  173. Vilo Markku 1939 1989
  174. Niemi Olavi 1929 1990
  175. Pöllänen Eino 1930 1990
  176. Saarinen Einari 1926 1990
  177. Sanerma Juhani 1934 1990
  178. Sjöman Olavi 1929 1990
  179. Stenfors Sulevi 1931 1990
  180. Arola Erkki 1937 1991
  181. Hartikainen Esko 1933 1991
  182. Järvinen Lauri 1931 1991
  183. Kekäläinen Veijo 1928 1991
  184. Laamanen Teuvo 1938 1991
  185. Myyryläinen Leevi 1936 1991
  186. Puustinen Kauko 1928 1991
  187. Pöyry Jukka 1939 1991
  188. Rahkamo Kari 1933 1991
  189. Blomqvist John 1936 1992
  190. Kangasaho Toivo 1932 1992
  191. Kurtti Esko 1932 1992
  192. Martikainen Leevi 1939 1992
  193. Mäkelä Jukka 1938 1992
  194. Nyyssönen Ahti 1937 1992
  195. Valo Matti 1932 1992
  196. Glans Esa 1932 1993
  197. Heikkinen Erkki 1934 1993
  198. Kastell Ilmari 1933 1993
  199. Kestilä Tauno 1932 1993
  200. Nukarinen Aarre S. 1937 1993
  201. Uusipaavalniemi Lauri 1940 1993
  202. Viljanen Yrjö 1942 1993
  203. Hausen Alvar 1937 1994
  204. Kantola Antti 1941 1994
  205. Kontturi Pekka 1942 1994
  206. Koski Lauri 1939 1994
  207. Mylläri Onni 1939 1994
  208. Mätäsniemi Erkki 1929 1994
  209. Pöllönen Erkki 1923 1994
  210. Selin Mikko 1937 1994
  211. Tainio Jorma 1937 1994
  212. Ahtikari Pekka 1927 1995
  213. Hälinen Tauno 1942 1995
  214. Kauppinen Iikka 1939 1995
  215. Kirjavainen Erkki 1933 1995
  216. Malimaa Mauri 1929 1995
  217. Niinisaari Matti 1934 1995
  218. Toivanen Erkki J. 1927 1995
  219. Jokinen Seppo K. 1939 1996
  220. Lappalainen Erkki 1943 1996
  221. Lastu Antti 1941 1996
  222. Lindberg Hannu 1944 1996
  223. Säynevirta Matti 1937 1996
  224. Ulander Veikko 1940 1996
  225. Vähäsarja Antti 1930 1996
  226. Antola Pentti 1934 1997
  227. Ervasti Veikko 1933 1997
  228. Forsman Erkki 1933 1997
  229. Laitinen Tauno 1930 1997
  230. Määttänen Yrjö 1942 1997
  231. Vähä-Mäkilä Olavi 1935 1997
  232. Aaltonen Mauno 1945 1998
  233. Haapanen Hannu 1943 1998
  234. Hackspik Mikko 1940 1998
  235. Hautala Leevi 1941 1998
  236. Hyttinen Taisto 1941 1998
  237. Lahtinen Reijo 1942 1998
  238. Mäkinen Martti 1945 1998
  239. Sarpila Timo 1943 1998
  240. Sormunen Tapani 1948 1998
  241. Welling Irma 1947 1998
  242. Koivikko Pentti 1943 1999
  243. Laaka Pekka 1933 1999
  244. Laine Heikki 1934 1999
  245. Levamo Heimo 1944 1999
  246. Seppänen Olli 1944 1999
  247. Tengvall Juhani 1943 1999
  248. Vepsäläinen Emil 1942 1999
  249. Marjamaa Eino 1929 2000
  250. Tikkunen Tauno 1944 2001
  251. Vehmanen Kauko 1949 2001
  252. Manninen Pentti 1949 2002
  253. Sipola Esko 1935 2002
  254. Toropainen Pekka 1942 2002
  255. Alander Martti 1946 2003
  256. Anttila Harri 1947 2003
  257. Anttila Reijo 1941 2003
  258. Elomaa Jari 1950 2003
  259. Halttunen Seppo 1927 2003
  260. Hokkanen Veikko 1946 2003
  261. Ketolainen Heikki 1930 2003
  262. Karves Seppo 1940 2004
  263. Kukkonen Esko 1939 2004
  264. Piiroinen Kauko 1946 2004
  265. Suoranta Pekka 1945 2004
  266. Hülphers Arne 1943 2005
  267. Pukkila Matti 1951 2005
  268. Hyvärinen Kalevi 1948 2006
  269. Korkea-aho Kauko 1945 2006
  270. Laiho Esa-Matti 1946 2006
  271. Lappalainen Reijo 1949 2006
  272. Vaittinen Esko 1938 2006
  273. Aalto Risto 1951 2007
  274. Anttonen Heikki 1949 2007
  275. Malm Esa 1951 2007
  276. Puputti Seppo 1949 2007
  277. Helpiö Mikko 1956 2008
  278. Piippola Tapio 1952 2008
  279. Sipilä Hannu 1951 2008
  280. Tevaluoto Kimmo 1948 2008
  281. Hartman Harri 1946 2009
  282. Helin Heikki 1954 2009
  283. Kaasila Olli 1939 2009
  284. Kilpimaa Lauri 1947 2009
  285. Pajunen Pekka 1948 2009
  286. Pyykkönen Jari 1957 2009
  287. Rantama Markku 1946 2009
  288. Harjanne Tapio 1952 2010
  289. Heikkonen Heikki 1954 2010
  290. Ilomäki Ilkka 1951 2010
  291. Jokio Jouko 1941 2010
  292. Koivula Kalle 1941 2010
  293. Laari Pasi 1956 2010
  294. Nikula Markku 1949 2010
  295. Päivinen Markku 1957 2010
  296. Similä Pertti 1952 2010
  297. Tykkyläinen Aarne 1940 2010
  298. Tähti Esko 1942 2010
  299. Kaihlanen Erkki 1943 2011
  300. Lindstam Olli 1952 2011
  301. Päärilä Jorma 1943 2011
  302. Ripatti Harri 1947 2011
  303. Sokero Aarne 1952 2011
  304. Ahlbom Henry 1947 2012
  305. Auranen Asko 1947 2012
  306. Hentula Sauli 1935 2012
  307. Mikkonen Reino 1943 2012
  308. Nieminen Heikki 1953 2012
  309. Rinne Jukka 1948 2012
  310. Ruotsalainen Raimo 1950 2012
  311. Itkonen Jukka 1955 2013
  312. Kuitunen Jarmo 1960 2013
  313. Lehkonen Heimo 1946 2013
  314. Paasio Ilkka 1950 2013
  315. Railio Jorma 1949 2013
  316. Eskola Jarmo 1943  2014
  317. Haapalehto Esa 1954  2014
  318. Karjala Pirkko 1953  2014
  319. Murto Ismo 1952  2014
  320. Strand Tiina 1958  2014
  321. Vuoristo Jouni 1952  2014
  322. Ahonen Pekka 1944  2015
  323. Heinonen Martti 1946  2015
  324. Immonen Hannu 1963  2015
  325. Kauhanen Markku 1955  2015
  326. Laamanen Jukka 1962  2015
  327. Leinonen Raimo 1948  2015
  328. Manninen Timo 1946  2015
  329. Posti Seppo 1942  2015
  330. Brunnila Juha 1958  2016
  331. Miettinen Jarmo 1952  2016
  332. Tolvanen Leo 1956  2016
  333. Sandberg Esa 1951  2016
  334. Äyräväinen Mikko 1957  2016
  335. Tapio Kanerva 1957  2017
  336. Pekka Lecklin 1943  2017
  337. Jukka Pantsar 1958  2017
  338. Raimo Ojala 1959  2018
  339. Jari Viiliäinen 1955  2018
  340. Esa Haavisto 1956 2019
  341. Matti Koski 1948 2019
  342. Pekka Matilainen 1948 2019
  343. Reijo Aalto 1944 2021
  344. Jussi Kuusela 1956 2021
  345. Samuli Könkö 1966 2021
  346. Petteri Lausmäki 1970 2021
  347. Mauri Rantanen 1948 2021
  348. Mikko Jyrinki 1962 2022
  349. Esko Pitkänen 1953 2022
  350. Tuomo Toivanen 1948 2022
  351. Tuomas Veijalainen 1968 2022
  352. Ari Hyvärinen 1961 2023
  353. Ilkka Jutila 1952 2023
  354. Mikko Niskala 1957 2023
  355. Johanna Satumäki 1966 2023
  356. Matti Helminen 1954 2024
  357. Kalervo Luodetlahti 1951 2024
  358. Juha Nurkkala 1957 2024