Vuoden nuori LVI-suunnittelija – oletko sinä hän?

Vuoden nuori LVI-suunnittelija näyttää esimerkillään, että laadusta tinkimättä voidaan tuottaa terveitä ja energiatehokkaita ratkaisuja. Hän on rohkea tekijä, joka ongelman nähdessään ratkaisee sen luovasti ja tehokkaasti.

Tee ehdotuksesi voittajasta 20.1.2019 mennessä. Voittaja julkistetaan SuLVIn suunnittelijapäivässä 13.2.2019!

Vuoden 2018 nuori LVI-suunnittelija Juho Lepistö yllättyi myös saamastaan huomiosta. ”Valintani Vuoden nuoreksi LVI-suunnittelijaksi huomioitiin yllättävän laajasti ja yhä edelleen joku muistaa nähneensä uutisen asiasta. Se on ollut välillä aika häkellyttävääkin.”

Valintakriteereistä

Etsimme työiältään nuorta LVI-suunnittelijaa. Ehdokaslomakkeessa kysymme merkittävimmistä hankkeista, joissa ehdokas on vaikuttanut sekä hänen vastuustaan niissä. Haluamme myös kuulla millä tavoin ehdotettu henkilö on vaikuttanut työilmapiiriin, onnistuneeseen asiakassuhteeseen tai projektin onnistumiseen? Onko hän myös aktiivisesti mukana kehittämishankkeissa, vapaaehtoisessa tai yhdistystoiminnassa tai toimiiko hän luottamustehtävässä?

Kaikki nämä ominaisuudet tiivistyvät vuoden 2019 nuoreen LVI-suunnittelijaan – henkilöön, joka tekee työtään hyvällä asenteella ja asiakkaan tarpeita kuunnellen, osoittaen, että laadusta tinkimättä voidaan tuottaa terveitä ja energiatehokkaita ratkaisuja.

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi