Tag Archive for: sisäilmastoluokitus

FINVAC on tehnyt kaksi opasta Ympäristöministeriön sisäilmasto ja ilmanvaihto asetuksen (2017) tueksi. Oppaat ovat korvanneet vanhan D2:n liitteen 1 taulukot.
Sisäilma ja ilmanvaihto -opas, käsittelee ilmanvaihtotekniikkaa ja korvaa vanhan D2:n teknisen ohjetekstin. Oppaat ohjaavat määräystason ilmanvaihdon suunnitteluun, parempaakin saa toki tehdä, esimerkiksi Sisäilmastoluokitusta apuna käyttäen.

Pyysimme kevään ja kesän aikana kommentteja ilmanvaihdon säädösten ja oppaiden parantamiseksi, ja järjestämme nyt palauteseminaarin, jossa esitellään mm. oppaisiin tehdyt muutokset.

Seminaari järjestetään maanantaina 14.10.2019 klo 12-16 ympäristöministeriön Pankkisalissa. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu seminaariin 4.10.2019 mennessä. Tilaisuus on maksuton, mutta ilmoittautuminen pakollinen.

 

Palautteen keräsi ympäristöministeriön toimeksiannosta FINVAC, jonka muodostavat Sisäilmayhdistys, Suomen LVI-Liitto SuLVI, VVS Föreningen i Finland (VSF) ja LIVI. Hankkeessa on lisäksi mukana Rakennustarkastusyhdistys RTY ry ja Talotekninen teollisuus ja kauppa Talteka ry.

 

Ohje tulee korvaamaan 2010 julkaistun ohjekortin RT 96-11003 Päiväkotien suunnittelu. Päiväkotien (ja samalla perusopetuksen tilojen) ulkotiloista ja turvallisuussuunnittelusta on valmisteilla omat ohjeensa, joten niitä ei tässä ohjekortissa käsitellä kuin mainintana. Samoin valmisteilla on erillinen tilaajan ohje perusopetuksen tilahankkeista, jota voi soveltaa myös päiväkotihankkeisiin.

RTS18 38 ohjekorttiehdotus – päiväkotien suunnittelu
Kohta 9 SISÄILMA käsittelee sisäilmastoluokituksen suositusta ja ilmanlaatua.

Lähetä kommenttisi tällä lomakkeella SuLVIn lausuntoa varten 3.1.2019 mennessä.

 

SuLVIn suunnittelijapäivä on seminaari, jossa ajankohtaisia aiheita lähestytään käytännön ja suunnittelijan arjesta käsin. Seminaarin yhteydessä on näyttely, jossa esitellään alan uusimmat ratkaisut. Päivän päätteeksi verkostoidutaan vielä cocktailtilaisuuden merkeissä.

Jorma Säteri – kuvaaja Teemu Hartikainen

Sisäilmastoluokituksen valmistelusta vastannut, tuolloin Sisäilmayhdistyksessä toiminnanjohtajana toiminut Metropolia ammattikorkeakoulun osaamisaluepäällikkö Jorma Säteri luennoi sisäilmastoluokituksesta sekä uusista ilmanvaihdon mitoitusoppaista sekä niiden vaikutuksista LVI-suunnitteluun. Luentomateriaali on nähtävissä SuLVIn suunnittelijapäivän omilta sivuilta.

”Ympäristöministeriön asetukset määrittelevät vähimmäistason ja oppaiden ja ohjeiden asema on täysin muuttunut aiemmasta. FINVACin ohjeistus ilmavirtojen mitoitusarvoiksi tukee YM:n asetusta. Sisäilmastoluokitus on suunnattu rakennuttajille ja suunnittelijoille antaen tavoitetasoja ja ohjeita sisäilmaston viihtyisämpään tasoon S1 tai S2. Kaikkien näiden kokonaisuus on linjattu yhtenäiseksi”, Säteri kertoo. ”Käyttäjien tarpeet, käytännöt ja tilanteet vaihtelevat. Uusien asetusten lähtökohta on luoda enemmän sekä vapautta että vastuuta suunnitteluun ja Sisäilmastoluokitus tukee tätä. Viime kädessä toki tilaaja tekee päätöksen. Tämä on vapaaehtoinen luokitus, jota voi noudattaa niin halutessaan”.

Käytännön kokemukset ja palaute ovat tärkeää

Sisäilmastoluokitus 2018 on saatavissa RT tietoväylän kautta kortistojen päivittyvistä sisällöistä osoitteesta rt.rakennustieto.fi. Se on ostettavissa myös erikseen verkkokaupasta www.rakennustietokauppa.fi. Rakennustiedon kortiston asiakkaat saavat luokituksen automaattisena päivityksenä. ”Sisäilmayhdistys tulee julkaisemaan sisäilmastoluokituksen myös omana julkaisunaan. Lisäksi minä ja Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Ahola tarjoamme mahdollisuuksien mukaan luentoja aiheesta. Suomen LVI-liiton kanssa on myös suunniteltu alustavasti Sisäilmastoluokitus 2018 -kursseja.”

”Toivon tietenkin, että suunnittelijat perehtyisivät oppaaseen ja hyödyntäisivät sitä työssään. Ensimmäinen Sisäilmastoluokitus julkaistiin vuonna 1995 ja sen edelliset päivitykset 2001 ja 2008. Annetun palautteen pohjalta luokitusta on muokattu edelleen selkeämmäksi ja palautetta toivotaan tästä eteenpäinkin”, kannustaa Säteri.

”Koen, että tällainen selkeiden tavoitteiden julkaiseminen on omalta osaltaan nostanut LVI-suunnittelun arvostusta rakentamisessa. LVI-suunnittelu edellyttää ammattitaitoa, jonka tarvetta oppaat tai Sisäilmastoluokitus eivät poista – päinvastoin lisäävät.”

Jorma Säterin vastaukset suunnittelijapäivän aikana esitettyihin kysymyksiin

Suunnittelijapäivän aikana osallistujien oli mahdollista esittää kysymyksiä luennoitsijoille, julkaisemme vastaukset näihin kysymyksiin ohessa.

Pitäisikö tuloilmavirtoja simuloida ainakin jollain tasolla, jotta tiedettäisiin miten sisäilmasto toteutuu?

Olosuhteiden simulointi on joka tapauksessa tarpeen mm. ylilämpenemisen estämiseksi. Paine-erojen ja ilmavirtojen simulointi on tarpeen tehdä ainakin korkeissa (yli 4 kerrosta) ja avoimella paikalla sijaitsevissa rakennuksissa.

Talviaikana sisälämpötilasuositus alle 21.5 on liian alhainen ja aiheuttaa käytännössä paljon valitusta.

21,5 on tutkimusten ja standardien mukainen suuren joukon keskimääräinen optimilämpötila. Liian korkeat lämpötilat lisäävät sisäilmaoireita ja energiankulutusta. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuret ja paras tyytyväisyys saavutetaan yksilöllisellä säätömahdollisuudella (S1-luokka). Erityisryhmille (vanhukset, liikuntarajoitteiset ym.) tarvitaan 1-2 astetta lämpimämpää. Ilman lämpötilan lisäksi on pidettävä ilman nopeus alle 0,15 m/s ja seinä ym. pinnat lähellä ilman lämpötilaa.

Mihin perustuu tarve kerroskohtaiseen tasapainoon, jos on avoin portaikko?

Tasapainoon mitoittamisella halutaan välttää alipaineen tuomat epäpuhtaudet rakenteista. Jatkuvaa ylipainetta pitää edelleen välttää, ja sen aiheuttama riski on mielestäni suurempi kuin terveen rakennuksen alipaineen. Siksi mittauksessa ja säädössä pitäisi tarkastaa myös paine-ero vaipan yli (eri korkeuksilla ja julkisivuilla).

Mikä muu vaihtoehto kuin huoneistokohtaiset IMSit on tuloilmavirran kasvattamiseen liesikuvun tehostustilanteessa?

Alipaineen vaikutuksesta avautuva ulkoilmaventtiili voisi toimia, tai ks. seuraava kysymys.

Voiko tuloilman tehostuksen toteuttaa kompensaatiolla suoraan mittaamalla paine-eroa liesituulettimen kanavasta? Tai vaipan yli paine-eroa mittaamalla?

Tällaista testattua ja toimintavarmaa tuotetta kaivattaisiin!

Tuleeko ulkoilman hiilidioksidipitoisuutta mitata, kun sisäilma on siihen sidottuna.

Jatkuva mittaaminen ei ole tarpeen, muutos on hidasta, nyt noin 400 ppm. Kertamittauksessa on hyvä mitata ulkoilman pitoisuus, se kertoo myös näyttääkö mittari oikein. Tiiviissä kaupunkirakenteessa ulkoilman pitoisuudet voivat olla paikallisesti korkeampia.

Ilmanvaihdon mitoituksen perusteet

FINVAC on tehnyt kaksi opasta (opas asuinrakennusten ilmanvaihdon mitoitukseen ja opas ilmanvaihdon mitoitukseen muissa kuin asuinrakennuksissa) ympäristöministeriön sisäilmasto ja ilmanvaihtoasetuksen (2018) tueksi.

Oppaat ovat osa loppuraporttia Ilmanvaihdon mitoituksen perusteet -hanke, loppuraportti 2018 (pdf). Ympäristöministeriön sivusto voimassa olevaan rakentamismääryskokoelmaan.

Lehdistötiedote 14.5.2018

Sisäilmastoluokitus 2018 on julkaistu entistä kattavampana – pienhiukkaset ja kalusteet mukana

Julkistamistilaisuuden avasi asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Sisäilmastoluokitus sekä rakennusmateriaalien M1 päästöluokitus ja ilmanvaihtolaitteiden M1 puhtausluokitus ovat merkittävästi parantaneet sisäilman laatua Suomessa. Sisäilmastoluokitus 2018 on päivitetty käyttäjäkokemusten ja uusimman tutkimustiedon perusteella ja se huomioi myös pienhiukkaset ja kalusteet kattavasti.

”Sisäilman ja terveyden kannalta merkittävin muutos on se, että pienhiukkasten osuus on otettu mukaan sisäilmastolle asetettuihin tavoitteisiin. Pienhiukkasten tavoitetasoksi on sisäilmassa asetettu enintään 50–70 prosenttia ulkoilman pienhiukkasten määrästä”, Sisäilmayhdistyksessä Sisäilmastoluokituksen valmistelusta pitkäaikaisena toiminnanjohtajana vastannut Metropolia ammattikorkeakoulun osaamisaluepäällikkö Jorma Säteri sanoo.

Rakennusmateriaalien päästöluokitus sekä parhaaseen M1-luokkaan luokiteltujen tuotteiden määrän ja käytön kasvu ovat vähentäneet selvästi hajuja ja kemiallisia epäpuhtauksia sisäilmassa. Sisäilmastoluokitukseen sisältyvissä rakennusmateriaalien ja ilmanvaihtotuotteiden päästöluokituksissa on jo lähes 4 500 vähäpäästöiseksi luokiteltua M1-tuotetta. ”Kun materiaalien päästöt sisäilmaan ovat vähentyneet ja ilmanvaihtokanavista tulee raikkaampaa ilmaa, kalusteiden suhteellinen merkitys on kasvanut.”, Säteri sanoo.

Sisäilmaluokituksessa on uudistettu myös muun muassa lämpöolosuhteisiin, ilmanvaihtoon ja akustiikkaan liittyviä vaatimuksia.

S2-luokasta tullut jo yleinen vaatimustaso

Jorma Säteri pitää merkittävänä edistysaskeleena sitä, että Sisäilmastoluokitus on nyt sovitettu käsitteiltään ja tavoitetasoiltaan yhdenmukaiseksi sisäilma-asioita koskevien viranomaissäädösten kanssa. Ympäristöministeriön uudet asetukset tulivat voimaan vuoden vaihteessa ja vähän aiemmin astui voimaan sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveyttä koskeva asetus.

Jorma Säteri

”Asumisterveysasetus antaa toimenpiderajoja, joita terveysviranomaiset soveltavat. Ympäristöministeriön asetukset antavat uudisrakentamisen vaatimustasoja ja Sisäilmaluokitus kaksi korkeampaa tavoitetasoa S1 ja S2”, Jorma Säteri vertaa.

’’Nykyisin lähes kaikessa rakentamisessa asuntorakentamista lukuun ottamatta edellytetään yleisesti S2-luokkaa sisäilmaston tavoitetasona’’, Jorma Säteri toteaa. Terveyden kannalta S1- ja S2-luokkien vaatimukset ilman puhtaudelle ja kosteusolosuhteille eivät olennaisesti poikkea toisistaan, mutta parhaassa S1-luokassa vaatimukset lämpöolosuhteiden hallinnalle ovat korkeimmat.

”S1-luokitus soveltuu etenkin toimistorakennuksiin, joissa halutaan asettaa korkea vaatimustaso sisäilman laadun lisäksi sisälämpötilan hallinnalle ympäri vuoden. Tällöin ylilämpeneminen on kyettävä estämään kesäkaudella”, Säteri sanoo.

Työmaalle P1-luokan tiloja

Työmaan puhtauden arvioinnilla ja tavoitteellisilla toimenpiteillä vähennetään sekä valmiin rakennuksen käyttäjien että rakennustyömaan työntekijöiden altistusta ilman epäpuhtauksille. Sisäilmaluokituksella ja sen mukaisilla toimenpiteillä voidaan varmistaa P1-puhtausluokan tilat. Sisäilman hallinta on kokonaisuus, jossa lukuisten eri osa-alueiden pitää olla kunnossa.

Sisäilmastoluokitus 2018 nyt saatavissa

Sisäilmastoluokitus 2018 on saatavissa RT tietoväylän kautta kortistojen päivittyvistä sisällöistä osoitteesta rt.rakennustieto.fi. Se on ostettavissa myös erikseen verkkokaupasta www.rakennustietokauppa.fi.

Lisätietoja:
Laura Sariola, luokituspäällikkö, Rakennustietosäätiö RTS sr, laura.sariola(at)rakennustieto.fi,
puh. 040 832 5750