Tag Archive for: Rakennustieto

Ohje tulee korvaamaan 2010 julkaistun ohjekortin RT 96-11003 Päiväkotien suunnittelu. Päiväkotien (ja samalla perusopetuksen tilojen) ulkotiloista ja turvallisuussuunnittelusta on valmisteilla omat ohjeensa, joten niitä ei tässä ohjekortissa käsitellä kuin mainintana. Samoin valmisteilla on erillinen tilaajan ohje perusopetuksen tilahankkeista, jota voi soveltaa myös päiväkotihankkeisiin.

RTS18 38 ohjekorttiehdotus – päiväkotien suunnittelu
Kohta 9 SISÄILMA käsittelee sisäilmastoluokituksen suositusta ja ilmanlaatua.

Lähetä kommenttisi tällä lomakkeella SuLVIn lausuntoa varten 3.1.2019 mennessä.

 

Ohjekortissa käsitellään fotogrammetrian käyttöä ja hyödyntämistä rakennushankkeissa nykytilan dokumentoinnin, suunnittelun ja mallinnuksen tukena sekä kohteiden virtualisoinnissa. Fotogrammetria on valokuvaukseen perustuva menetelmä, jossa valokuvia hyödyntämällä tuotetaan kolmiulotteista mittaus- ja mallinnustietoa kohteista. Menetelmää on perinteisesti hyödynnetty ilmakuvaukseen perustuvissa kartoitus- ja mallinnustöissä. Kauko-ohjattavien ja ilma-alusten (drone, drooni, nelikopteri, kuvauskopteri) ja niihin integroitujen kuvauslaitteiden laajentuneen käytön myötä myös fotogrammetristen menetelmien tunnettuus on lisääntynyt viime vuosina räjähdysmäisesti. Tästä johtuen fotogrammetriaa sovelletaan nykyisin lukuisissa kohteissa ja teknologioiden soveltaminen eri käyttötarkoituksiin myös rakennusalalla on varsin monimuotoista.

Ohje sisältää fotogrammetrian peruskäsitteistöä, käyttötarkoituksia ja sovellusalueita rakennushankkeissa. Ohje-ehdotuksen tarkoitus on toimia perustietolähteenä fotogrammetrian palveluiden tilaamisen tukena.

Tutustu ohje-ehdotukseen (pdf)
Kommentoi tällä lomakkeella 14.11.2018 mennessä.

Kommentoi Rakennustietosäätiö RTS:n ehdotuksia Perusopetuksen tilat -ohjekorttien ehdotuksia 14.11.2018 mennessä.

Erityisesti kortissa Perusopetuksen tilat. Suunnittelun lähtökohdat, kohdassa 5 Oppimisympäristön ominaisuudet, käsitellään sisäilman laatua ja terveellisyyttä.

Tässä ohjekortissa käsitellään perusopetuksen tilasuunnittelun ja -mitoituksen lähtökohtia. Ohje on tarkoitettu ensisijaisesti suunnittelijoille ja se auttaa myös tilaajaa sekä hankkeeseen osallistuvia käyttäjän edustajia tilatarpeen alustavassa määrittelyssä. Ohje kohdistuu uudisrakentamiseen ja sitä voidaan soveltuvin osin käyttää korjaushankkeissa.

Voit myös kommentoida muita ohjekorttiehdotuksia:
Perusopetuksen tilat. Tilaajan ohje
Perusopetuksen tilat. Tilasuunnittelu
Perusopetuksen tilat. Sisustussuunnittelu

Lähetä kommenttisi ohje-ehdotukseen 14.11.2018 mennessä tällä lomakkeella.

 

Rakennustietosäätiö RTS pyytää kommenttejanne ohjekorttiehdotuksesta, joka käsittelee palvelumuotoilun käyttöä rakennetun ympäristön hankkeissa.

Ohjekortti on tarkoitettu ensisijaisesti palvelumuotoilun tilaajalle, mutta sitä voivat hyödyntää myös muut hankkeen osapuolet. Ohjeen tarkoitus on helpottaa palvelumuotoilun tilaamista ja kilpailuttamista, lisätä ymmärrystä aiheesta sekä auttaa seuraamaan palvelumuotoiluprosessin edistymistä. Ohjekortti käsittelee rakennettua ympäristöä laajasti, ja sitä voi hyödyntää suunnittelua tukevan tiedon keräämisessä ja määrittelyssä eri tyyppisissä ja laajuisissa hankkeissa.

Lausunnoissa pyydetään keskittymään ohjeen asiasisältöön. Ohjekorttiluonnoksen liitteenä on esimerkkejä toteutuneista kohteista, joissa on käytetty palvelumuotoilua. Liitteen sisältö ei ole ohjeistavaa, mutta myös sitä voi halutessaan kommentoida. Liitettä on vielä tarkoitus täydentää lausuntokierroksen jälkeen, ja lausunnonantajat voivat halutessaan esittää ehdotuksia liitteen sisällöksi.

Lähetä kommenttisi SuLVIn lausuntoa varten tällä lomakkeella 7.11.2018 mennessä.

Tutustu ohjekorttiehdotukseen (pdf)

Rakennustietosäätiö RTS pyytää lausuntoja ”RTS-ympäristöluokituksen ylläpidon alustavat kriteerit 1.0 -ehdotus” -asiakokonaisuudesta. Lausuntomateriaali sisältää alustavan ehdotuksen RTS-ympäristöluokituksen uusiksi kriteereiksi olemassa oleville kiinteistöille. Kriteeristöehdotus on laadittu niin, että sisältö tukisi mahdollisimman hyvin kiinteistöpäällikön tehtäviä ja toimisi kannustimena jatkuvaan kehittämiseen.

Lausunnoissa pyydetään keskittymään ohjeen asiasisältöön ja kommentoimaan karkealla tasolla, kuuluuko tietty kriteeri mielestänne ympäristöluokitukseen ja toisaalta puuttuuko kriteeristöstä jokin oleellinen osa-alue taikka kriteeri.

Lähetä kommenttisi SuLVIn lausuntoa varten 10.10.2018 mennessä.

 

Rakennustietosäätiö RTS sr pyytää lausuntoanne rakennuksen laserkeilausta käsittelevästä ohje-ehdotuksesta. Ohje sisältää laserkeilauksen peruskäsitteistöä, käyttötarkoituksia ja sovellusalueita rakennushankkeissa. Ohje-ehdotuksen tarkoitus on toimia perustietolähteenä laserkeilauspalveluiden tilaamisen tukena.

Pyydämme kommenttisi SuLVIn lausuntoa varten 4.10.2018 mennessä.

Anna vastauksesi tällä lomakkeella.

Tutustu ohje-ehdotukseen.

Rakennustieto pyytää kommenttejanne ohje-ehdotuksesta.

Anna kommenttisi tästä linkistä viimeistään 7.9.2018 mennessä SuLVIn lausuntoa varten. Asiantuntija Jorma Railio kokoaa jäsenten ajatukset lausunnoksi ja toimittaa ne SuLVIn lausuntona lausuntopyynnön tekijälle.

Ohje-ehdotuksessa esitetään Hissiturvallisuuslain (1134/2016) mukaisten uusien henkilö- ja tavarahenkilöhissien suunnittelu- ja rakentamisohjeita käytössä oleviin rakennuksiin. Hissiturvallisuuslain mukaisten hissien turvallisuustaso on suunniteltu siten, että hissien vapaa käyttö tavaroiden ja henkilöiden siirtoon on turvallista. Ohjeeseen on lisätty esimerkkipiirroksia ja valokuvia toteutetuista kohteista. Uudella ohjeella korvataan RT 88-
11047, KH 57-00482 ”Hissin rakentaminen käytössä olevaan rakennukseen”. Tutustu ohje-ehdotukseen.

Kohdassa 8 käsitellään ilmanvaihtoa ja savunpoistoa.

Hyvin suunniteltu, rakennettu ja käytetty talotekniikka vaikuttaa ratkaisevasti tilojen toimivuuteen, käyttäjien hyvinvointiin ja asumismukavuuteen. Se toimii siten kulmakivenä rakennus- ja kiinteistöalan kestävään kehitykseen. LVI-kortistossa on yli 6000 sivua tietoa. Talotekniikan vastaanottomenettelyyn liittyvät ohjekortit on julkaistu kesäkuun lopulla LVI-kortistossa, samoin kaksi ensimmäistä Lämpöpumput -ohjekorttisarjan ohjekorttia.

Tutustu uusiin kortteihin

Maalämpöpumput. Pientalot
Tässä ohjeessa esitetään perustietoja pientalojen lämmitykseen käytettävistä maalämpöjärjestelmistä.

Maalämpöpumput. Kiinteistöjärjestelmät
Tässä LVI-ohjekortissa esitetään perustietoja suurista maalämpöpumppujärjestelmistä.

Talotekniikan laadunvarmistus- ja vastaanottomenettely. Prosessikuvaus
Tässä ohjeessa kuvataan talonrakennushankkeen taloteknisten järjestelmien laadunvarmistusprosessi.

Talotekniikan laadunvarmistus- ja vastaanottomenettely. Tehtävät ja dokumentointi
Tässä ohjeessa kuvataan, kuinka LVIA-järjestelmien toimivuutta valvotaan ja dokumentoidaan rakennuksen vastaanottovaiheessa.

Lehdistötiedote 14.5.2018

Sisäilmastoluokitus 2018 on julkaistu entistä kattavampana – pienhiukkaset ja kalusteet mukana

Julkistamistilaisuuden avasi asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Sisäilmastoluokitus sekä rakennusmateriaalien M1 päästöluokitus ja ilmanvaihtolaitteiden M1 puhtausluokitus ovat merkittävästi parantaneet sisäilman laatua Suomessa. Sisäilmastoluokitus 2018 on päivitetty käyttäjäkokemusten ja uusimman tutkimustiedon perusteella ja se huomioi myös pienhiukkaset ja kalusteet kattavasti.

”Sisäilman ja terveyden kannalta merkittävin muutos on se, että pienhiukkasten osuus on otettu mukaan sisäilmastolle asetettuihin tavoitteisiin. Pienhiukkasten tavoitetasoksi on sisäilmassa asetettu enintään 50–70 prosenttia ulkoilman pienhiukkasten määrästä”, Sisäilmayhdistyksessä Sisäilmastoluokituksen valmistelusta pitkäaikaisena toiminnanjohtajana vastannut Metropolia ammattikorkeakoulun osaamisaluepäällikkö Jorma Säteri sanoo.

Rakennusmateriaalien päästöluokitus sekä parhaaseen M1-luokkaan luokiteltujen tuotteiden määrän ja käytön kasvu ovat vähentäneet selvästi hajuja ja kemiallisia epäpuhtauksia sisäilmassa. Sisäilmastoluokitukseen sisältyvissä rakennusmateriaalien ja ilmanvaihtotuotteiden päästöluokituksissa on jo lähes 4 500 vähäpäästöiseksi luokiteltua M1-tuotetta. ”Kun materiaalien päästöt sisäilmaan ovat vähentyneet ja ilmanvaihtokanavista tulee raikkaampaa ilmaa, kalusteiden suhteellinen merkitys on kasvanut.”, Säteri sanoo.

Sisäilmaluokituksessa on uudistettu myös muun muassa lämpöolosuhteisiin, ilmanvaihtoon ja akustiikkaan liittyviä vaatimuksia.

S2-luokasta tullut jo yleinen vaatimustaso

Jorma Säteri pitää merkittävänä edistysaskeleena sitä, että Sisäilmastoluokitus on nyt sovitettu käsitteiltään ja tavoitetasoiltaan yhdenmukaiseksi sisäilma-asioita koskevien viranomaissäädösten kanssa. Ympäristöministeriön uudet asetukset tulivat voimaan vuoden vaihteessa ja vähän aiemmin astui voimaan sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveyttä koskeva asetus.

Jorma Säteri

”Asumisterveysasetus antaa toimenpiderajoja, joita terveysviranomaiset soveltavat. Ympäristöministeriön asetukset antavat uudisrakentamisen vaatimustasoja ja Sisäilmaluokitus kaksi korkeampaa tavoitetasoa S1 ja S2”, Jorma Säteri vertaa.

’’Nykyisin lähes kaikessa rakentamisessa asuntorakentamista lukuun ottamatta edellytetään yleisesti S2-luokkaa sisäilmaston tavoitetasona’’, Jorma Säteri toteaa. Terveyden kannalta S1- ja S2-luokkien vaatimukset ilman puhtaudelle ja kosteusolosuhteille eivät olennaisesti poikkea toisistaan, mutta parhaassa S1-luokassa vaatimukset lämpöolosuhteiden hallinnalle ovat korkeimmat.

”S1-luokitus soveltuu etenkin toimistorakennuksiin, joissa halutaan asettaa korkea vaatimustaso sisäilman laadun lisäksi sisälämpötilan hallinnalle ympäri vuoden. Tällöin ylilämpeneminen on kyettävä estämään kesäkaudella”, Säteri sanoo.

Työmaalle P1-luokan tiloja

Työmaan puhtauden arvioinnilla ja tavoitteellisilla toimenpiteillä vähennetään sekä valmiin rakennuksen käyttäjien että rakennustyömaan työntekijöiden altistusta ilman epäpuhtauksille. Sisäilmaluokituksella ja sen mukaisilla toimenpiteillä voidaan varmistaa P1-puhtausluokan tilat. Sisäilman hallinta on kokonaisuus, jossa lukuisten eri osa-alueiden pitää olla kunnossa.

Sisäilmastoluokitus 2018 nyt saatavissa

Sisäilmastoluokitus 2018 on saatavissa RT tietoväylän kautta kortistojen päivittyvistä sisällöistä osoitteesta rt.rakennustieto.fi. Se on ostettavissa myös erikseen verkkokaupasta www.rakennustietokauppa.fi.

Lisätietoja:
Laura Sariola, luokituspäällikkö, Rakennustietosäätiö RTS sr, laura.sariola(at)rakennustieto.fi,
puh. 040 832 5750

Rakennustieto on lähettänyt lausunnolle ohje-ehdotuksen, joka käsittelee aurinkosuojausta. Ohje julkaistaan samansisältöisenä RT-, LVI- ja KH-kortistoissa. Pyydämme kommenttejanne SuLVIn kommentointia varten 10.5.2018 mennessä osoitteella jorma.railio(at)gmail.com.

Tutustu lausuntoaineistoon.