Tag Archive for: LVI

Täysi-ikäiseksi ennättänyt Factory Blues -tapahtuma täytti jälleen kerran Calortec Oy:n tehdashallin Uudessakaupungissa. Ilmassa väreili rento kuhina, kun LVI-alan ihmiset kokoontuivat verkostoitumaan ja vaihtamaan viimeisimpiä kuulumisia. Mukaan kertyi noin viitisensataa LVI -alan asiantuntijaa ympäri maata.

Puheenvuorossa Suomen LVI-liitto SuLVI ry:n toiminnanjohtaja Tiina Strand

Kesäkuisen perjantain sää ei ehkä ollut mitä mainioin, mutta hallissa vallitsi lämmin tunnelma.

Tilaisuuden avauspuheessa Suomen LVI-liitto SuLVIn toiminnanjohtaja Tiina Strand toivotti vieraat tervetulleeksi ja kertoi LVI-alan tulevaisuuden kuvista sekä kehityssuunnista.

Letkeän blues -tunnelman loi Tuusulasta peräisin oleva tyylikäs Definately Too Late Blues Band ja maukkaasta ruokatarjoilusta vastasi jo usean vuoden kokemuksella Tapio Pääkkö Uudenkaupungin Golfravintola & Cateringistä. Tänä vuonna tarjoilu toteutettiin useammassa eri linjassa. Logistisesti tämä toimi erinomaisesti ja vieraat pääsivät jouhevasti herkkujen makuun. Totuttuun tapaan myös virvoketarjoilu onnistui kiitettävällä tasolla.

Kuhinaa herkkulinjastolla

Pääjärjestäjiä tapahtumalle tänä vuonna olivat Calortec Oy:n lisäksi Amipro Oy sekä Lattialämpö Laivo Oy. Lisäksi muita yhteistyökumppaneita kertyi lähemmäs kuutisenkymmentä.

Hileisen raikkaat virvokkeet

Factory Blues on perinteinen ja mieluisa tulonhankkimiskanava, joka mahdollistaa Vakka- Suomen LVI-yhdistyksen monimuotoisen toiminnan, esimerkiksi koulutustilaisuudet sekä opinto- ja virkistysmatkat. Lisäksi arpajaiset tuottivat mukavan bonuksen LVI-alan opiskelijoille jaettaviin stipendeihin!

 

Mikko Helpiö

Teemu Korpelan, LVI-Dahlin Ilmanvaihdon Myynti- ja kategoriapäällikön, päivät ovat vauhdikkaita ja sisällöltään vaihtelevia. ”Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä. Haluan pitää kynnyksen tulla juttelemaan mahdollisimman matalana, aina saa ottaa yhteyttä”, Teemu kannustaa.

Hän päätyi alalle puolivahingossa parikymmentä vuotta sitten, kun huomasi työpaikkailmoituksen lehdessä. ”Siitä se tekemisen meininki sitten lähti”. Kiintymys alaan ja omaan työhön on vain kasvanut tuosta lähtien. ”Olen itse asiassa vasta aloittanut LVI-Dahlilla. Olen ollut aiemmin töissä ilmanvaihtolaitteita valmistavassa yrityksessä, sitten lämmityslaitteita valmistavassa yrityksessä, maahantuojankin palveluksessa, mutta kaiken aikaa LVI-Dahl on ollut kumppaninani. Lopulta päädyin tänne töihin ja olen todella tyytyväinen”, Teemu kertoo ja kehuu nk. Dahlin henkeä.

Mutta mitä myynti- ja kategoriapäällikkö tekee työkseen? ”Vastaan työssäni hankinnasta, sopimusten tekemisestä, valikoiman ylläpidosta ja kun vielä tuotteet pitäisi myydäkin, niin myynnin ja asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen on todella tärkeää. Ajattelen ilmanvaihtoa kokonaisuutena. Haluamme tarjota enemmän kuin pelkän logistisen palvelun”, Teemu selittää ja tarkentaa ”Haluamme tarjota oikeanlaiset tuotteet, jotka sopivat meidän logistiseen ketjuun, soveltuvat asiakkaiden käyttöön – siis oikea aika, paikka ja tuoteperhe”.

Yhdistystoiminta on alallemme hyväksi

Tässä vaiheessa Teemu tekee tunnustuksen. Hän on ollut paljon useammin isännöimässä SuLVIn jäsenyhdistysten iltoja muille, kuin ehtinyt osallistumaan oman yhdistyksensä kokouksiin. ”Tulosta tällaisista kokoontumisista ei voi koskaan suoraan mitata – kaikki kumuloituu pitkällä aikavälillä. Parasta on tavata vanhoja tuttuja ja saada suoraa palautetta. Ja kyllähän se aukoo välillä ovia kaupallisiin suhteisiinkin”, pohtii Teemu yhdistystoiminnan merkitystä.

”Yhdistystoiminta on tälle alalle hyväksi. Tällä alalla tulee tehtyä paljon itsekseenkin töitä, on hyvä keskustella välillä toisten kanssa, tuulettaa ajatuksia. Samalla kuulee uusista asioista. Vertaistukea ja verkostoitumista”.

Ala kehittyy ja haastaa

”LVI-alalla minua kiehtoo eniten se, että ala kehittyy tällä hetkellä äärettömän kovaa vauhtia, teknistyy kovaa vauhtia. Osittain tieto on vielä pirstaloitunutta. Uuden oppiminen motivoi eniten työssäni. Tehtäväni edellyttää, että pysyn kehityksen kyydissä ja saan muutkin pysymään mukana. Vaatimustaso ihmisillä on noussut, siihen haasteeseen meidän on vastattava ja siihen on vastattava tekniikalla, ei tässä enää ikkunaa avaamalla tuuletella”.

”Ilmanvaihto on niin iso osa sisäilmaa, kun Suomessa ollaan pääsääntöisesti sisällä (paitsi tänä kesänä) ilman sisäolosuhteiden hallinta on tärkeää. Uusien asetusten voimaantulo asettaa ilmanvaihdon puolelle todella paljon haasteita, meidän täytyy ymmärtää ja osata niin paljon enemmän kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Nyt täytyy todella tietää, mitä tehdään, jotta tulevaisuudessa vältytään tällaisilta sisäilmaongelmilta esimerkiksi julkisissa tiloissa. Kun varmistamme, ettei tulevien sukupolvien tarvitse jumpata näiden asioiden kanssa näin, siinä meillä on kaikilla paljon hyvää tekemistä”.

Suomen LVI-liiton yhteistoimintajäsenyys on osaamista ja kohtaamisia. LVI-Dahl on Suomen LVI-liiton yhteistoimintajäsen.

Hyvin suunniteltu, rakennettu ja käytetty talotekniikka vaikuttaa ratkaisevasti tilojen toimivuuteen, käyttäjien hyvinvointiin ja asumismukavuuteen. Se toimii siten kulmakivenä rakennus- ja kiinteistöalan kestävään kehitykseen. LVI-kortistossa on yli 6000 sivua tietoa. Talotekniikan vastaanottomenettelyyn liittyvät ohjekortit on julkaistu kesäkuun lopulla LVI-kortistossa, samoin kaksi ensimmäistä Lämpöpumput -ohjekorttisarjan ohjekorttia.

Tutustu uusiin kortteihin

Maalämpöpumput. Pientalot
Tässä ohjeessa esitetään perustietoja pientalojen lämmitykseen käytettävistä maalämpöjärjestelmistä.

Maalämpöpumput. Kiinteistöjärjestelmät
Tässä LVI-ohjekortissa esitetään perustietoja suurista maalämpöpumppujärjestelmistä.

Talotekniikan laadunvarmistus- ja vastaanottomenettely. Prosessikuvaus
Tässä ohjeessa kuvataan talonrakennushankkeen taloteknisten järjestelmien laadunvarmistusprosessi.

Talotekniikan laadunvarmistus- ja vastaanottomenettely. Tehtävät ja dokumentointi
Tässä ohjeessa kuvataan, kuinka LVIA-järjestelmien toimivuutta valvotaan ja dokumentoidaan rakennuksen vastaanottovaiheessa.

13.4.2017 Talotekniikka-lehdessä julkaistuun kirjoitukseen jatkoa.

Kauan odotettu opintomatkamme Tšekkiin, Prahaan alkoi Helsinki-Vantaa lentokentältä, lumisateen keskeltä 2.4. Matkalle osallistui 17 Metropolia ammattikorkeakoulun LVI rakennusalan työnjohto-opiskelijaa ja kaksi lehtoria. Saavuimme illansuussa keväiseen Prahaan, jossa pääsimme heti tutustumaan julkiseen liikenteeseen, kun siirryimme lentoasemalta hotelli Na Zameckuun. Hotellimme sijaitsi hieman syrjemmässä Prahan keskustasta, mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä. Hotelli oli oikein mukava meille opiskelijoille. Illan käytimme tutustumalla alueeseen ja osa saikin paikallisilta ihmettelyjä, kuinka emme olleet aivan keskustassa, mutta totesivat kuitenkin, että meidän kannalta oli hyvä valinta majoittautua syrjempään, jotta näemme todellisen Prahan.

Vierailu Lindabin tehtaalle

Tiistaina aamulla heräsimme kauniiseen auringonpaisteeseen ja suuntasimme aamupalan jälkeen kohti Lindabin tehdasta. Tehdasalue sijaitsee aivan lentokentän vieressä ja oli valtavan suuri. Prahan tehtailla Lindab valmistaa ilmanvaihtokanavia ja –osia, päätelaitteita sekä äänenvaimentimia. Ennen kuin pääsimme tehdaskierrokselle, Prahan tehtaan edustaja esitteli meille Lindabin toimintaa. Tehdas oli hyvin mielenkiintoinen vierailukohde ja oli hienoa nähdä kuinka mahdollisesti käyttämämme tuotteet valmistuvat. Vierailun jälkeen lähdimme vanhaan kaupunkiin syömään illallisen, jonka jälkeen jokainen sai vapaasti tutustua esimerkiksi nähtävyyksiin.

Vapaapäivän jälkeen Prahan tekninen yliopisto ja UCEEB

Keskiviikkona peruuntuneen vierailukohteen takia saimme viettää vapaapäivän ja kukin tahoillaan sai vapaasti tutustua kaupunkiin. Suurin osa ryhmästä lähti tutustumaan Prahan eläintarhaan, joka oli iso ja kokemisen arvoinen paikka. Illalla pääsimme myös saunomaan suomalaiseen tapaan.

Torstaina vierailukohteenamme oli Prahan tekninen yliopisto (Czech Technical University in Prague). Aamu herätys oli monelle aika rapsakka, koska ylös oli noustava suhteellisen aikaisin. Turha varmaan kertoakaan, että edellinen ilta oli useamman osalta venähtänyt turhan pitkäksi. Kaikesta huolimatta päivä oli monella tapaa matkamme mielenkiintoisin. Ensialkuun meille oli järjestetty tehokas kierros eräässä yliopistokampuksen rakennuksista. Kahdeksan eri laitoksen ja 21000 opiskelijan kokonaisuuteen on mahdoton tutustua yhdessä päivässä, mutta saimme nopean katsauksen osaan siitä, mitä he opettavat ja tutkivat. Yliopistolla näkemästämme ehdottomasti hienointa oli veden hallinnan kokeellinen keskus. Suomeksi tuon voisi vääntää vaikkapa muotoon virtaustekniikan laboratorio. Laboratorion lattian alla sijaitsee suuret vesisäiliöt, joista vettä voidaan pumpata pienoismalleihin, joissa tutkitaan esimerkiksi kanavan sulkujen tai joen patojen toimintaa. Valitettavasti laboratoriossa kuvaaminen oli hyvin rajoitettua, koska heillä oli juuri suunnitteilla seuraavien olympialaisten koskimelontarata, jonka tietoja ei ole soveliasta julkistaa.

Kauaa emme ehtineet yliopistolla viettää, kunnes lähdimme bussikuljetuksella muutaman kilometrin päähän yliopiston energiatehokkaidenrakennusten keskukseen (UCEEB). Neljän eri laitoksen yhteinen tutkimuskeskus oli hämmentävä kokonaisuus monenlaisia tutkimuksia. Kun olimme istuneet pakolliset kalvosulkeiset, pääsimme opastetusti kiertämään koko tutkimuslaitoksen läpikotaisin. Näimme esimerkiksi laboratorion, joka näytti aivan tavalliselta asuinhuoneistolta. Huoneiston rakenteisiin oli kuitenkin kätketty huipputeknologiaa, joka kerää tietoa asukkaan fysiologisista muutoksista ja kykenee esimerkiksi välittämään hoitavalle lääkärille tiedon mielenterveyspotilaan oireista.

Prahan rakennuskanta on suurelta osin vanhaa ja rakennusten lämmöneristys ei täytä nykyihmisten vaatimustasoa. Koska Prahassakin rakennusten ulkonäkö on suojeltu, jää lisälämmöneristämisen vaihtoehdoksi vain vaipan sisäpinta. Tiedämme Suomessakin, että tämän tyyppinen eristäminen on kosteusteknisesti hyvin haastavaa. Ratkaistakseen ongelmaa eräässä tutkimuskeskuksen laboratoriossa tutkittiin erilaisia rakenteita hallituissa lämpötila- ja kosteusolosuhteissa. Tutkimus on nyt kestänyt kolme vuotta ja kestänee vielä pitkään. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tuloksia.

Muita varmasti Suomessakin kiinnostavia tutkimuksia ja sovelluksia ovat liimapuupalkkien taipuman mittaaminen valokuitutekniikalla. Liimapuupalkin sisään valmistusvaiheessa laminoitavan valokuidun avulla voidaan reaaliaikaisesti mitata liimapuupalkin taipumaa. Järjestelmästä voidaan antaa hälytys, jos palkin rakenne alkaa pettämään tai esimerkiksi lumikuorma on kasvanut liian suureksi. Anturointi muutoinkin on varmasti lisääntyvä asia rakentamisessa. Saimme tutustua tutkimuskeskuksessa kehitettyyn ja jo useissa rakennuksissa käytössä olevaan kosteusanturointi teknologiaan. Rakenteisiin kiinteästi asennettavat anturit antavat hälytyksen esimerkiksi putkivuodoista hyvin aikaisessa vaiheessa ja säästävät näin kiinteistönomistajan rahoja. Tästä oli jo hyviä kokemuksia, koska havaittuja putkivuotoja on tähän mennessä kertynyt jo neljä ja kaikki on saatu korjattua jo alkuvaiheessa pienin kustannuksin.

Käynnissä oli myös monenlaisia tutkimushankkeita liittyen energiantuotantoon ja -varastointiin. Esimerkkinä voisin mainita lämpöpumppujen suorituskyky- ja luotettavuustestaukset, sekä uusiutuvien energiamuotojen pitkäaikaisseurantatestit.
Kierroksemme päätteeksi päädyimme ihastelemaan rakennuksen kattoa, joka sekin toimi laboratoriona. Viherkattorakentamisen yksi päätarkoituksista on torjua auringon lämpösäteilyä ja näin vähentää rakennuksen jäähdytystarvetta. Suurimpia haasteita viherkatossa on sen kyky varastoida sopiva määrä vettä kasvien selviytymiseksi, mutta kasvattamatta katon kuormaa suureksi. Tutkimuksen pääkohteina ovatkin erilaiset kevyet kasvualustat, joiden paksuus oli vain muutamia senttejä. Kasvillisuutena käytetään karuihin olosuhteisiin soveltuvia kasveja, jotka selviytyvät ajoittaisesta kuivuudestakin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka rakentaa kevyt, mutta huoltovapaa viherkatto.

Perjantaina aamulla pakkasimme tavarat ja saavuimme iltapäivällä takaisin suomeen, jossa lumisade oli vaihtunut auringonpaisteeseen.
Haluamme kiittää meitä tukeneita yrityksiä ja tahoja, joten iso kiitos Oras Oy, LVI-Dahl Oy, A-Kumppanit Oy, Suomen LVI-liitto, Lindab Group ja Czech Technical University in Prague.

Mari Haapaharju
LVI Rakennusalan työnjohto
Metropolia ammattikorkeakoulu

Rakennustieto on lähettänyt lausunnolle ehdotukset maalämpöpumppuja käsittelevistä ohje-ehdotuksista.

Ohje-ehdotuksia on lausunnolla kaksi, toinen käsittelee pientalojen maalämpöpumppuja ja toinen isompien kiinteistöjen lämpöpumppujärjestelmiä, jotka ovat teholuokaltaan 26 – 1000 kW. Tutustu lausuntoaineistoon.

Lausunnoissa pyydetään keskittymään ohjeen asiasisältöön. Pyydämme kommenttejanne SuLVIn lausuntoa varten 13.5.2018 mennessä osoitteella jorma.railio(at)gmail.com.

Tiesitkö että…

Kauttamme jokaisella jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa työryhmissä, kuulemistilaisuuksissa ja lausuntopyyntöjä kommentoimalla – esimerkiksi omaa työtä sääteleviin asetuksiin ja oppaisiin.

Jäseniltä ei odoteta asiakirjapohjaan täydennettyä virkakieltä, vaan kommentit voi lähettää Jorma Railiolle noin viikkoa ennen lausuntopäivää ja hän kokoaa
SuLVIn lausunnon jäseniltä saamiensa kommenttien pohjalta.

Pyynnöt kootaan SuLVIn verkkosivuille, julkaistaan jäsenkirjeessä, uutisena sekä
somessa. Tänä vuonna olemme vastaanottaneet jo lähes kymmenen kommentointipyyntöä, viime vuonna vajaa kaksikymmentä.

 

SCANVAC Award myönnetään joka toinen vuosi pohjoismaisille yksityishenkilöille, yrityksille tai organisaatioille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet LVI-tekniikkaa. Vuonna 2018 oli Swegon Air Academyn vuoro vastaanottaa tämä arvostettu palkinto.

Swegon Air Academy

Swegon Air Academy on lisännyt yleistä tietoisuutta sellaisista asioista kuin energiansäästö ja terveellinen sisäilmasto sekä tietoa ilmanvaihdosta. Yhdessä johtavien LVI-asiantuntijoiden kanssa palkinnon saaja on selittänyt mutkikkaita ongelmia selkeällä tavalla siten, että tavalliset ihmisetkin ymmärtävät niitä. Niin Swegon Air Academy kuin me Scanvacilla olemme täysin vakuuttuneita siitä, että huonosti toimivia rakennusjärjestelmiä voidaan parantaa merkittävästi tarjoamaan terveellisempi sisäilmasto kohtuulliseen hintaan, jos vain osataan selittää mistä kulloinkin on kysymys ja kiikastaa.

Swegon Air Academy jakaa tietoa seminaareissa, webinaareissa ja verkossa esitettävillä videoilla, osallistumalla aktiivisesti konferensseihin ja näyttelyihin, sekä rakennusten omistajille ja konsulteille suunnatuilla koulutusohjelmilla. Swegon Air Academy on vuodesta 2005 järjestänyt yli 16 000 osallistujalle yli 350 tapahtumaa, joissa on esiintynyt yli 500 tunnettua kansainvälistä luennoitsijaa.

Julkaisut

Swegon Air Academy harjoittaa myös julkaisutoimintaa. Julkaisuista mainittakoon: “AIR Swegon Air Academy”, 622 sivua asiaa hyvästä sisäilmastosta ja energiatehokkaasta ilmanvaihdosta; “Simply EPBD” – opas rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin; “Simply GREEN” rakennusten energia- ja ympäristösertifioinnista sekä “HISTORY of Ventilation Technology” – ilmanvaihtotekniikkaa menneisyydestä nykyhetkeen.

Swegon Air Academy työskentelee aktiivisesti yhteistyössä REHVA- ja ASHRAE-järjestöjen kanssa ja tuottaa aineistoa kirjoihin ja tieteellisiin aikakausijulkaisuihin. Swegon Air Academyn verkkosivustolla (www.swegonairacademy.com) on jatkuvasti kiinnostavia uutisia omalta alaltamme.

Swegon Air Academy -tiimi

Swegon Air Academyn ensimmäinen vetäjä oli vuodesta 2005 Conny Nilsson; nyt johdossa ovat Mikael Börjesson, Swegon Groupin Competence Director sekä Petra Vladykova Bednarova. Swegon Air Academyn toimintaan osallistuu lukuisia henkilöitä, esimerkiksi Satu Palmgren, Henrik Paulsson, Catharina Danielsson, Catarina Holstein-Krag, John Woollett ja monenmonta muuta.

Online ja tulevaisuus

Swegon Air Academy on erinomainen aloite, joka on luonut meille ja monille muille alan ammattilaisille areenan, jossa voi tuoda esille alalle tärkeitä asioita. Se on monille myös arvokas ”verkostoitumisareena”, joka mahdollistaa parhaiden käytäntöjen positiivisen jakamisen. Tulevaisuudessa lisäämme ominaisuuksia, jotka linkittyvät muille osaamisalueille.

SCANVAC on Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan LVI-alojen liittojen pohjoismainen yhteistyöelin, joka edustaa yli 20 000:ta LVI-alan ammattilaista (www.scanvac.info); päätoimisto sijaitsee nyt Suomessa, puheenjohtajana toimii professori Olli Seppänen ja sihteeristöä johtaa Siru Lönnqvist.

Artikkelia muokattu 25.4.2018 lisäämällä kuva.

Kilpailun voittaneen Oulun ammattikorkeakoulun joukkueessa kilpailivat Juuso Karhumaa, Perttu Karjalainen, Mikko Mörsäri ja Jani Sipola. Toiselle sijalle kiri Tampereen ammattikorkeakoulun joukkue ja Metropolia ammattikorkeakoulun joukkue sijoittui kolmanneksi.

Opiskelijakilpailu järjestettiin jo kymmenettä kertaa

LVI-alan ammattikorkeakoulujen välinen opiskelijakilpailu järjestettiin jo kymmenettä kertaa. Kisassa opiskelijat saivat näyttää osaamistaan isäntäyrityksen ja kilpailun tuomareina toimivien opettajien laatimissa käytännön tehtävien ja teoriatehtävien parissa sekä SuLVIn laatimassa rakentamismääräysten hallintaan liittyvässä tehtävässä.

LVI-alan opiskelijakilpailuun voivat osallistua joukkueet kaikista LVI-opetusta antavista ammattikorkeakouluista. Tilat kilpailun käytännön tehtävien toteutukseen järjestää vuosittain valittava Talotekniikkateollisuuden yritys ja eri oppilaitoksia ja alaa edustava tuomaristo laatii teoriakysymykset.

Isäntäyrityksellä voi olla yksi tai kaksi kilpailutehtävää, joista toinen on tasapistetilanteet ratkaiseva bonustehtävä. Toinen tehtävä voi olla teorian ja käytännön yhteensovittamista testaava tehtävä, joka laaditaan opettajan kanssa yhdessä. Isäntien tehtävät ovat kattaneet heidän tuotteisiinsa liittyen laboratoriomittauksia, tuotteiden ja järjestelmien mitoitusta ja käyttöönottoa, käytännön tilanteen ratkaisua tai vaikkapa myyntiesittelyä.

Opettajien laatimat teoriatehtävät käsittelevät ilmanvaihtoa, vesi- ja viemäriverkoston suunnittelua ja mitoitusta, kylmätekniikkaa sekä rakennusautomaatiota. Määräystenhallintaa testataan esimerkiksi energiatehokkuuteen liittyvillä kysymyksillä.

Tämän vuoden isäntänä Koja Oy

Tänä vuonna kilpailua isännöimään oli valittu Koja Oy ja kilpailu pidettiin huhtikuun 18. päivänä Kojan tiloissa Tampereella.

”Me Kojalla uskomme vahvasti kotimaiseen osaamiseen ja olemme viime vuosina panostaneet mittavasti teknologiaan sekä tuotantoon Suomessa. Tärkeimpänä kilpailutekijänä nyt ja tulevaisuudessa pidämme osaavaa henkilöstöä ja olemmekin ilolla mukana tukemassa alan koulutusta ja tapaamassa tulevia huipputekijöitä. Osana investointihankettamme olemme avanneet Tampereella uuden tuotekehitys- ja testauskeskuksen, joka mielestämme tarjoaa ainutlaatuiset puitteet opiskelijakilpailun järjestämiseen.” kertoo Kojan toimitusjohtaja Matti Sippola.

Kilpailu järjestetään alan järjestöjen yhteistyönä

Kilpailujen järjestelytoimikunta ja tuomaristo koostuvat kaikkien mukana olevien oppilaitosten opettajaedustajista ja sponsoreina toimivien Talotekniikkateollisuus ry:n ja Säätiö LVY:n edustajista. Tuomariston sihteerinä toimii edustaja SuLVIn teknisestä toimikunnasta ja tuomariston puheenjohtajaksi valitaan yksi oppilaitosten opettajista.

“On taas ollut ollut hienoa seurata nuorten ammattimaista ja innostunutta asennetta vaikeiden kilpailutehtävien parissa. Kilpailussa pärjääminen vaatii oman osaamisen lisäksi myös ryhmätyötaitoja, kestävyyttä ja intoa. Se on näyttöpaikka tuleville alan asiantuntijoille ja antaa oppilaitoksillekin vertailukohdan oman toiminnan arviointiin. Tänä vuonna kilpailu käytiin Kojan upouuden R&D-keskuksen vaikuttavissa tiloissa ja se loi kilpailuun oman tunnelmansa”, toteaa Juhani Hyvärinen Talotekniikkateollisuus ry:stä.

SuLVIn toiminnanjohtaja Tiina Strand Kojalla.

“Kilpailu on osa järjestöjen oppilaitosyhteistyötä ja tarjoaa isäntäyritykselle keinon kohdata opiskelijoita ja toisin päin opiskelijoille mahdollisuuden tutustua alan vaikutusvaltaisin yrityksiin oman osaamisen haastamisen lisäksi. Kilpailu tarjoaa oppilaitosten opettajille myös mahdollisuuden tavata keskenään ja keskustella ajankohtaisista opetukseen liittyvistä asioista”, toteaa SuLVIn toiminnanjohtaja Tiina Strand.

Kilpailun sponsorit

Talotekniikkateollisuus ry
Säätiö L.V.Y.
Koja Oy

Kilpailuun osallistuvat oppilaitokset

Metropolia ammattikorkeakoulu
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (XAMK)
Oulun ammattikorkeakoulu (OAMK)
Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK)
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK)

Lisätietoa

Talotekniikkateollisuus ry, juhani.hyvarinen(at)teknologiateollisuus.fi
Suomen LVI-liitto SuLVI ry, tiina.strand(at)sulvi.fi

 

Pyydämme kommenttejanne painovoimaisen ilmanvaihdon suunnitteluoppaan luonnoksesta. Opas koskee painovoimaisen ilmanvaihdon suunnittelua uusiin, ensisijaisesti käyttötarkoitusluokan 1 rakennuksiin (pienet asuinrakennukset).

Suunnitteluoppaan on laatinut ympäristöministeriön ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamana työryhmä, johon kuuluvat: Juulia Mikkola, Mika Vuolle, Ben-Roger Lindberg, Jukka Sainio, Leino Kuuluvainen ja Kimmo Lylykangas.

Pyydämme kommenttejanne SuLVIn kommentointia varten 23.4.2018 mennessä osoitteella jorma.railio(at)gmail.com.

Tutustu ohjeluonnokseen (pdf).

Helsingin seudun LVI-yhdistyksellä on ollut tapana osallistua Aqua Therm -messuille. Tällä kertaa mukana oli kokonaista yhdeksän alan harrastajaa. Siitä alasta voidaan sitten keskustella erikseen.

Nähtävillä oli kaikkea tuloilmakoneista värikkäisiin pattereihin ja kattiloihin. Oli siellä tuttujakin nimiä, kuten Uponor, Reflex, Vailland, Veissmann ja ilmeisesti Suomessakin parhaillaan tutuksi tuleva Komfovent.

Hallit olivat melko väljän oloisia ja tyylikkäitä, osa laite-esittelijöistä osasi tšekin lisäksi myös ainakin englantia. Messuille lähdetään usein oppimaan jotain töissä tarvitsemaan tai vaan irrottautumaan arjesta.

Perjantai-illalla messuryhmäläiset tapasivat tutussa Ú Pinkasussa iltapalan merkeissä, lauantaita vietettiin museoissa. Kävimme Národni zemedelské muzeumissa – perheille tarkoitetussa museossa traktorinäyttelyineen sekä Národni techiché muzeumissa, tekniikan museo, jossa mm. vanhat autot, pyörät, junat ja lentokoneet kohtaavat.

Sunnuntaina kokeilimme tram 12 hieman muuttunutta reittiä ja saavuimme Výstavisten alueelle, jossa sijaitsee HC-Sparta Prahan jäähalli ja näyttelyhallinakin käytettävä Teollisuuspalatsi. Teollisuuspalatsissa oli moottoripyörätapahtuma näyttelyineen. Halli oli tulipalon jäljiltä kunnostettu viimeisen päälle ja täynnä uusia ja vanhoja moottoripyöriä varusteineen. No, moottoripyörät taisivat tälläkin kertaa jäädä ostamatta, meitä kun alkoivat jo kutsua Václavské Namestin kuuluisat katumakkarakioskit.

Näin Prahassa, ensi kerralla ehkä Hampurissa, jos siellä vaan järjestetään sopivat alan messut.

Dobrou chut ja ja na zdravi toivottaa Ilkka Ilomäki

 

Aqua Therm -messut järjestettiin 27.2 – 3.3.2018. Lue lisää messuista.

Rakennustieto on lähettänyt lausunnolle ehdotukset talotekniikan vastaanottomenettelyä käsittelevistä ohje-ehdotuksista.

Ohje-ehdotuksia on lausunnolla kaksi, toinen käsittelee rakennushankkeen taloteknisten järjestelmien vastaanoton laadunvarmistusprosessia sekä esitetään siihen liittyvät toimenpiteet. Toisessa ohje-ehdotuksessa kuvataan, kuinka LVIA-järjestelmien toimivuutta valvotaan ja dokumentoidaan rakennuksen vastaanottovaiheessa.

Katso koko lausuntopyyntö ja aineistot Rakennustiedon verkkosivuilta.

Lausunnoissa pyydetään keskittymään ohjeen asiasisältöön. Lähetä kommenttisi SuLVIn lausuntoa varten Jorma Railiolle (jorma.railio(at)gmail.com) 26.4.2018 mennessä.