Tag Archive for: Jäsenyys

Mielenkiinto oman alan kehitykseen ei suinkaan pääty eläkkeelle siirtymiseen! Jäsenyhdistystoiminnassa seniorit voivat siirtää hiljaista tietoa nuoremmille yhdistysten jäsenille ja usein heidän kontaktiensa kautta löytyy suosittelija, työpaikka tai sopiva yhteistyökumppani.

12 – 14 aktiivista OuLVIn senioria tapaa toisiaan Antell Cafe Pihalla viikoittain.

Esimerkiksi Oulun LVI-yhdistyksen senioreilla on ollut pitkä, katkeamaton perinne vuosien saatossa kokoontua joka keskiviikkoinen aamupäivä johonkin kahvilaan rupattelemaan ja vaihtamaan kuulumisia päivän polttavista ja menneistä tapahtumista. Unohtamatta kunkin terveyteen liittyviä asioita.

Myös Suomen LVI-liiton Hotoraudan Vääntäjien Korkean Raadin Neuvokset tapaavat toisiaan usein. Joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko, kesä-loma-ajat pois lukien, kokoontuu Helsingissä kaikille Neuvoksille avoin komissio. Monet Neuvokset tapaavat säännöllisesti myös Turussa ja Oulussa. Neuvosten kesätapahtuma on hyvin suosittu. Neuvosten yhteinen kevätexcursio suuntaa tänä keväänä Riihimäelle.

Ystävät ja omat sosiaaliset ympyrät ovat pitkän iän salaisuus

Psykologi Susan Pinker julkaisi 2015 tutkimuksensa pitkäikäisyyteen johtavista tekijöistä. Raitis, savuton elämä olivat yllättäen listalla vasta kolmantena ja neljäntenä avaintekijänä korkeaan ikään, liikunta kuudentena, kun taas läheiset ihmissuhteet ja sosiaalinen integraatio merkitsivät selvästi eniten.

LVI-yhdistystemme seniorit ovat usein toimineet jo aikoinaan erittäin aktiivisesti omassa jäsenyhdistyksessään. Moni on aktiivisesti mukana myös liiton ja yhdistyksensä tapaamisissa. He kutsuvat tapaamisiinsa eri järjestöjen tai yritysten asiantuntijoita kertomaan alan kehityksestä tai seuraavat muuten tarkasti alan kehitystä.

Yhdistystoiminta on siis verkostoitumista, vaikuttamista oman alan kehitykseen sekä oman osaamisen kehittämistä, mutta saattaa yllättäen olla myös tie aktiiviseen ja pitkään eläkeikään!

Lähteet:
Susan Pinker TED2017 The secret to living longer may be your social life
Suomen LVI-liiton jäsenliite 8/2017 Kalevi Hyvärinen

Jäsenlaskumme lähtevät LVI-yhdistysten jäsenille helmikuussa. Mikäli teillä on jotain kysyttävää jäsenlaskuunne liittyen, otattehan yhteyttä sähköpostitse sulvi(at)sulvi.fi. Koska jäsenlaskut lähtevät kaikki yhtä aikaa, puhelut saattavat ruuhkautua ja kysymysten käsittely hidastuu. Vastaamme kysymykseenne aina mahdollisimman pian!

Jäsenmaksuista löydätte lisätietoja “Jäsenmaksut” -sivulta.

Liiton puheenjohtajat ja hallituksen kokoonpano kaudelle 2018-2019 vahvistettiin liittokokouksessa. Liiton puheenjohtajana jatkavat Risto Kosonen ja varapuheenjohtajina Jarek Kurnitski ja Jarmo Kuitunen. Ketä ovat Suomen LVI-liitto SuLVIn hallituksen jäsenet ja mitkä ovat heille tärkeitä asioita? Näin he vastasivat kuuteen kysymykseen:

1. Nimi
2. Jäsenyhdistys
3. Työpaikka ja toimi
4. Mitä yhdistystoiminta on antanut sinulle
5. Elämänohjeesi
6. Mikä on merkittävin asia, jota haluat viedä eteenpäin SuLVIn hallituksessa

1. Mikko Liljeberg
2. Helsingin seudun LVI-yhdistys HeLVI
3. Olen toimitusjohtajana Komfovent Oy:ssä. Olemme Liettualaisen emomme tytäryhtiö, joka myy ilmanvaihtokoneita ja komponentteja.
4. Toiminta on antanut minulle paljon ystäviä ja kontakteja. Myös hauskaa yhdessä oloa ja paljon excursiota mitä moninaisempiin paikkoihin.
5. Elämän mottona minulla on ollut; Do or do not, there is no try – eli tee tai älä tee, yrittämistä ei ole olemassakaan. Tämä varastettu pieneltä vihreältä mieheltä Tähtien sota -elokuvista, eli Yodalta.
6. Haluan, että kaikki jäsenet tuntevat kuuluvansa LVI-ammattilaisten aktiiviseen joukkoon

1. Tapio Kanerva
2. Keski-Uudenmaan LVI-yhdistys, KeLVI
3. Fläkt Woods Oy, Johtava asiantuntija
4. Hyvää alan verkostoitumista, paljon hyviä ystäviä, sisältöä sekä työ- että vapaa-aikaan.
5. Teen asiat parhaani mukaan, se yleensä riittää!
6. Markkinointi-ihmisenä ajattelen aina arvostusta, brändäystä, näkyvyyttä. Näitä asioita kehittämällä SuLVI toimii ja kehittyy hallitusti pitkällä tähtäimellä. Työ ei ole väliaikaista, vaan jatkuvaa.

1. Marko Haavikko
2. Lapin LVI-yhdistys, LapiLVI
3. Koulutus Redu Jokiväylä, Talotekniikka, päätoiminen tuntiopettaja, lämpöpumppulaitteistotyöt vastuukouluttaja/ tutkintovastaava, Kemijärvi Rakennustekniikka, päätoiminen tuntiopettaja.
4. Verkostoitumista, hyviä ystäviä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, mahdollisuuden vaikuttaa.
5. Pitkä päätyyn ja perään. Ihminen ei ole koskaan valmis. Tunne elämä joka hengenvedolla – ja älä unohda hengittää.
6. Haluan edustaa Lappia ja koko LVI-alaa.

1. Harri Hahkala
2. Helsingin seudun LVI-yhdistys HeLVI, aiemmin ELVI
3. Metropolia AMK,projekti-insinööri
4. Uusia kontakteja,mielenkiintoisia kohde-ekskursioita
5. Tekemällä fiksusti, pääsee helpommalla
6. Paikallisyhdistysten toiminnan tukeminen ja heitä auttavien koulutuskonseptien kehittäminen

1. Ari Hyvärinen
2. Kouvolan LVI-yhdistys,KoLVI
3. AH COOL OY, Yrittäjä
4. Yhdistystoiminta on antanut hyvin paljon uusia ystäviä ja työelämässä saman alan henkilöiden tapaamisia, jotka helpottavat työtekoa, kun jo tunnet henkilöt muusta yhteydestä, hyviä koulutus- ja vierailutapahtumia yrityksiin ja valmistavaan teollisuuteen,
messumatkoja koti- ja ulkomaille.
5. Keskity siihen, mitä olet tekemässä, äläkä anna minkään kääntää päätäsi.
6. SuLVIn ja jäsenyhdistyksien välisen vuorovaikutuksen lisääminen.

1. Johanna Hokkanen
2. Vantaan LVI-yhdistys, VantaLVI
3. Teknocalor Oy:ssä taloteknisten mittalaitteiden myyntipäällikkönä
4. Alan kontakteja, tietoa, elämyksiä ja kokemuksia
5. Rehellisyys ja inhimillisyys ovat tärkeitä arvoja, työ ja toimeen tarttuminen ominaista.
6. Ovet auki ja yhteistyöllä eteenpäin. Jokainen paikallisyhdistyksen jäsen ja yhteistoimintajäsen mukaan vaikuttamaan.

1. Jorma Kauppinen
2. Kuopion LVIyhdistys, KuLVI
3. Insinööritoimisto LVI-Planor Oy
4. Verkostoituminen. Olen saanut tutustua muiden alan toimijoiden kanssa omassa kotikaupungissa ja sen ulkopuolella. Myös tieto ja koulutus on ollut tärkeää.
5. Edu Kettusen biisin sanoin ”Fiiliksellä beibi”. Pitää pystyä nauttimaan omasta työstään.
6. Haluan vaikuttaa LVI-suunnittelijoiden elämään koskeviin asioihin ja usein juuri
tätä näkökulmaa tuon esille hallituksen keskusteluissa.

1. Pentti Kuurola
2. Oulun LVI-yhdistys, OuLVI
3. LVI-Insinööritoimisto Mäkelä Oy, suunnittelupäällikkö
4. Yhdistystoiminta on antanut minulle mahdollisuuden tutustua alalla työskenteleviin ihmisiin myös työkuvioiden ulkopuolella. Epämuodollinen kanssakäyminen on luonut ystävyyssuhteita sekä kohtuullisen laajan kontaktipiirin, jota ei varmasti ilman yhdistystoimintaa olisi päässyt syntymään. Olin jo opiskeluaikana, 20 vuotta sitten, paikallisyhdistystoiminnassa mukana. Näiden kontaktien ansiosta osasin lähettää ”täsmätyöpaikkahakemuksen”, jonka ansiosta sain ensimmäisen työpaikkani.
5. Joskus aikaisemmin olen todennut ”Muut tekee mitä osaavat, minä teen mitä haluan”.
Tällä hetkellä, hieman vanhempana ja toivottavasti viisaampana, toteamus ”Tieto lisää tuskaa” tuntuu enemmän omalta.
6. Ilman jäseniä ja jäsenyhdistyksiä ei olisi SuLVIakaan. Lisäksi tähän yhtälöön tarvitaan
myös jatkuvuutta, jota opiskelijat ja nuoret LVI-osaajat tuovat. Hallitustyöskentelyssä
olen pyrkinyt tuomaan esille opiskelijoiden ja nuorten tarpeita, jotta yhdistystoiminnan tulevaisuus olisi myös tältä osin turvattu.

1. Erkki Råman
2. Keski-Pohjanmaan LVI-yhdistys, KePoLVI
3. Ab Tallqvist Infra Oy:ssä, työmaapäällikkönä. Tehtäväkenttä on varsin lavea.
4. Yhdistystoiminta on ollut minulle rikkaus ja kunnia. Tämä siksi että olen saanut kuljettavakseni polun, josta voin ammentaa oppia, verkostoitua ja virkistäytyä.  Työelämässä näistä asioista on ollut suunnatonta hyötyä.
5. Yrittänyttä ei laiteta. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että aina kannattaa yrittää
parhaan kykynsä mukaan, mitä se sitten lieneekään.
6. Ajatuksenani on tuoda esille SuLVI:n hallituksessa INFRA-ALA. Mielestäni tämä
erittäin tärkeä osa-alue on jäänyt täysin huomiotta ja tässä uskon olevan sarkaa
mitä tulisi todellakin kehittää.

Soitamme jälleen Suomen LVI-liiton jäsenille ja kysymme kuulumisia. Ring ring on juttusarja, jonka haastateltavat valitaan satunnaisesti Suomen LVI-liiton jäsenrekisteristä.

Mikko Aro aloitti LVI-suunnittelijan uransa tasan kymmenen vuotta sitten 2008 ja hyvin pian sen jälkeen tamperelaisen KnowTekin palveluksessa. KnowTek tarjoaa korjausrakentamisen LVI-, sähkö- ja automaatiosuunnittelua sekä taloteknistä valvontaa liike- ja asuinkiinteistöihin. Perinteisiä putkiremontteja ja muuta LVISA-suunnittelua unohtamatta.

Mikko Aro

”LVI-suunnittelu on päätyöni, mutta olen tehnyt myös valvontaa, laatinut energiatodistuksia ja olen erikoistunut laatimaan energialaskelmia lämpöpumppujärjestelmään siirtymisestä. KnowTek on aiemmin ollut lähinnä saneerauksiin keskittyvä toimisto, mutta viime vuosien aikana olemme tehneet paljon myös uudisrakentamisen LVI-suunnittelua. Kohteet vaihtelevat asuinrakennuksista myymälähalleihin. Voin sanoa, että työ on todella ollut mielenkiintoista ja vaihtelevaa”, kertoo Mikko.

Jatkossa suunnittelijalle enemmän vastuuta

Mikko kokee, ettei suunnittelutyö ole muuttunut paljoakaan hänen työuransa aikana, mutta toteaa, että vaikka uusiin asetuksiin tutustuminen on vielä hiukan kesken, jatkossa suunnittelijalle annetaan enemmän vastuuta, eikä työ ole niin säänneltyä jatkossa. Koulutukseen hän on joka tapauksessa jo ilmoittautunut.

”Voisin itse asiassa olla aktiivisempikin kouluttautuja ja hyödyntää nimenomaan Suomen LVI-liiton tarjoamia jäsenhintaisia koulutuksia enemmän. En ole toistaiseksi osallistunut TaLVIn tapaamisiin sen aktiivisemmin. Minulle jäsenyyden tärkein etu on ollut tähän mennessä Talotekniikka-lehti, jota arvostan paljon. ”

LVI-alalla näytti riittävän työtä – ja riittää yhä

Mikko ei muista aivan varmaksi, miksi aikoinaan päätyi LVI-alalle – hänellä kun ei ollut sukurasitetta saatikka kutsumusta. Sen sijaan nuori mies oli katsellut, että alan työtilanne vaikutti hyvältä, töitä riittäisi ja lisäksi LVI-ala on niin laaja, että kouluttauduttuaan on mahdollista tehdä vaikka mitä.

LVI-insinööreistä onkin pulaa työmarkkinoilla erityisesti suunnittelu- ja työnjohtopuolella. LVI-Teknisten Urakoitsijoiden syksyllä 2016 tekemän suhdannekyselyn mukaan kolmannes vastanneista yrityksistä piti toimihenkilöiden saatavuutta heikkona. SKOLin kyselytutkimuksen perusteella tuntuvaa vajetta vastavalmistuneista työnhakijoista on muun muassa rakennetekniikassa, LVI-tekniikassa, geotekniikassa, rakennuttamisessa ja kiinteistöjohtamisessa sekä sähkö-, tele- ja turvatekniikassa.

ELVI ja HeLVI ovat suunnitelleet pitkään yhdistymistä ja vuoden vaihteessa suunnitelmat konkretisoituvat. Espoon LVI-yhdistys ELVI teki päätöksen yhdistystoiminnan lopettamisesta 18.12.2017. Samassa yhteydessä HeLVI muutti nimensä Helsingin seudun LVI-yhdistykseksi ja päivitti sääntönsä uutta toimintaa paremmin vastaaviksi.

HeLVIn uuteen hallitukseen nimettiin ELVIn hallituksen jäsenet Marko Polvi ja Ville Matveinen sekä HeLVIstä Isto Hietanen, Eveliina Junkkari, Mikko Hiltunen, Tom Hult ja Mikko Suhonen.

Vuodenvaihteesta alkaen olemme entistäkin vahvempi ja uutta toimintaa tarjoava pääkaupunkiseudun LVI-alan ammattilaisia yhteen kokoava vahva yhdistys!

Isto Hietanen
Puheenjohtaja
Helsingin seudun LVI-yhdistys HeLVI

Suomen LVI-liiton jäsentoimikunnan tehtävänä on kehittää ja pitää yllä SuLVIn ja sen jäsenten, jäsenyhdistysten ja yhteistoimintajäsenten välistä yhteistoimintaa ja viestintää. Haimme jäsentoimikuntaan uutta jäsentä syyskuussa ja joukkomme vahvistui peräti kahdella aktiivisella jäsenellä!

Ville Myllylä, LVI-tekniikan kandidaatti KoLVIsta

Ville Myllylä, Kouvolan LVI-yhdistyksen jäsen, haluaa tuoda nuorekkaan näkökulman jäsentoimikuntaan. Ville on LVI-tekniikan kandidaatti ja opiskelee parhaillaan Aalto-yliopistossa. Hänellä on paljon kokemusta erilaisista yhdistystoiminnasta, sillä hän on toiminut muun muassa Teekkarien LVI-kerhon rahastonhoitajana sekä Koneinsinöörikillan hallituksen keulapaikoilla. Tällä hetkellä Ville kuuluu Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen vastuullaan mm. järjestöasiat, eli hänen tehtävänsä on toimia linkkinä hallituksen ja ylioppilaskunnan järjestösektorin välillä.

Ville Myllylä

Villen toiveissa on kehittää Suomen LVI-liiton toimintaa sähköisten palveluiden, selkeiden toimintaympäristöjen ja toimivaksi havaittujen toimintamallien jakamisen kautta.
”Kehittäisin SuLVIn viestintää esimerkiksi hyödyntämällä videoiden tarjoamia mahdollisuuksia ja painottaisin kohderyhmittäin oikean viestintämateriaalin ja kanavan tärkeyttä. Mielenkiintoa herättävien julkaisujen ja jakojen kautta aktiivinen seuraajajoukko kasvaisi ja tätä kautta mielenkiinto myös muuta sisältöä kohtaan voisi lisääntyä. Nuorien mielenkiinto alaa kohtaan pitää ehdottomasti saada herätettyä jo peruskoulun aikana, johon ikäluokassa suositut some-julkkikset voisivat olla vastaus”, Ville kaavailee.

Paula Veikkolainen, LVI-suunnittelija KeLVIstä

Paula Veikkolainen oli aikaisemmalta ammatiltaan lastentarhanopettaja. Uusien haasteiden kaipuu ajoi hänet opiskelemaan talotekniikkaa 2010. Neljä vuotta Tampereella ja TaLVIn opiskelijajäsenenä toivat vähän uutta perspektiiviä tähän paljasjalkaiseen järvenpääläiseen, jonka sukujuuretkin ovat osin vankasti juurtuneet Järvenpään maaperään.

Paula Veikkolainen

KeLVIn jäseneksi Paula siirtyi 2015 ja KeLVIn hallitukseen vuoden 2017 alusta. ”Siirtyminen opiskelijajäsenyydestä TaLVIsta KeLVIin varsinaiseksi jäseneksi osoittautui hyväksi ajatukseksi. Nyt on syntynyt uusia ja antoisia verkostoja oman paikkakunnan läheisyyteen ja pääkaupunkiseudulle. Jäsenyys myös auttaa pysymään ajanhermolla ja on mahdollistanut omalla kohdallani myös työllistymisen. Ja mikä mukavinta, uusilta tuttavuuksilta ja ystävyyssuhteilta ei ole päässyt välttymään”, kertoo Paula.

Paula toivoisi jäsenten, jäsenyhdistysten, yhteistoimintajäsenten ja SuLVIn yhteistoiminnan palvelevan kumpienkin tarpeita, jotta toiminnasta voidaan saada tavoitteellista ja mielekästä. Lisäksi hän haluaisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten jo olemassa oleviin jäseniin pidetään yhteyttä. ”Unohdettu jäsen ei kohta ole enää jäsen. Ja jäseneksi ei tulla, jos yhdistyksen olemassaoloa ei tiedosteta. Viestinnän pitäisi tavoittaa myös tulevat potentiaaliset jäsenet ja näin myös alalle aikovat”, päättää Paula.

Yhdistystoiminta on jäsenten yhteistä toimintaa sinua kiinnostavan asian puolesta. Yhdistystoiminnassa voit myös vaikuttaa omaan alaasi ja toimia oman yhteisösi hyväksi.