Pohjoismainen LVI-liitto palkitsi Per Rasmussenin

Pohjoismainen LVI-liitto, SCANVAC, palkitsi pitkäaikaisen puheenjohtajansa tanskalaisen Per Rasmussenin yhdistyksen kunniajäsenyydellä. Rasmussen on puheenjohtajakautensa aikana edistänyt merkittävästi yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian LVI-yhdistysten välillä sekä kehittänyt yhteistyötä SCANVACin ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Rasmussen on ollut aktiivinen kehittämään SCANVACin kansainvälistä näkyvyyttä mm. edistämällä SCANVAC kongressien järjestämisestä Pohjoismaiden ulkopuolelle mm. Koreassa, Kiinassa , Brasiliassa ja Kanadassa.

Per Rasmussen vastanotti palkintonsa Tanskassa Kongens Lyngby:ssä Tanskan teknillisessä korkeakoulussa (DTU) järjestetyssä tilaisuudessa, joka järjestettiin korkeakoulun Sisäilmatutkimuskeskuksen (International Centre for Indoor Environment and Energy) johtajan vaihdoksen johdosta. Professori Bjarne Olesen jätti keskuksen johtotehtävät. Hänen paikallaan keskuksen johtajana jatkaa apulaisprofessori Pawel Wargocki. Näillä molemmilla on läheiset yhteydet Suomeen monien vuosien ajan.

SCANVAC on tunnettu mm menestyksekkäistä kongresseistaan. Huoneilmavirtauksiin ja ilmanjakoon keskittyvä kongressi RoomVent on vetänyt vuosi vuodelta kasvan määrän osanottajia ensimmäisestä vuonna 1987pidetystä kongressista lähtien. Kongressi järjestettiin Suomessa vuonna 2007, professori Olli Seppäsen johdolla ja jälleen 2-5 kesäkuuta 2018 Otaniemessä Espoossa professori Risto Kososen johdolla. Molemmissa kongresseissa käytännön järjestelyt hoiti Sisäilmayhdistys Jorma Säterin koordinoimana. Toinen menestystä saavuttanut kongressisarja käsittelee LVI-tekniikkaa kylmässä ilmastossa, Tämä Cold Climate HVAC kongressisarja käynnistyi vuonna 1994 SuLVI toimesta Rovaniemellä, avainhenkilöitä olivat SuLVIn silloinen toiminnanjohtaja Ilpo Nousiainen ja Ekonon rakennusosaston johtaja Juha Gabrielsson. Seuraava Cold Climate HVAC kongressi pidetään Kiirunassa Ruotsissa maaliskuun 12-15 päivinä 2018.

SCANVAC edustaa noin 20 000 LVI-alan asiantuntijaa Pohjoismaissa, jäsenmäärältään suurin on Ruotsin yhdistys, sitten suuruusjärjestyksessä Suomi, Norja, Tanska ja Islanti. Lisätietoa SCANVACin toiminnasta löytyy osoitteesta www.scanvac.info. Suomessa SCANVACin jäsen on FINVAC, joka on SuLVIn , VSFn, LIVIn ja SIYn muodostama yhdistys

SCANVACin hallituksen puheenjohtajana toimii FINVACin hallituksen puheenjohtaja Olli Seppänen ja ma toiminnanjohtajana Siru Lönnqvist, VSFn toiminnanjohtaja.

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi