Piia Sormuselle talotekniikan professuuri
Kuva: Mikko Mäntyniemi / Ateljee Mäntyniemi
Tampereen yliopistossa alkaa Suomen ensimmäinen talotekniikan professuuri toukokuussa, kun apulaisprofessorina aloittaa Piia Sormunen. Hän siirtyy uuteen rooliinsa rakennetun ympäristön tiedekunnan talotekniikan teollisuusprofessorin tehtävistä. Professuurin myötä yliopisto voi vastata entistä paremmin rakennusalan nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin.
Piia Sormunen on innoissaan uudesta tehtävästään, jossa hän vastaa uuden talotekniikan opintosuunnan käynnistämisestä ja kehittämisestä. Talotekniikan maisterikoulutus alkaa Tampereella elokuussa 2025.
Uuteen talotekniikan opintosuuntaan otetaan noin 20 opiskelijaa. Pääsyvaatimuksena oli talotekniikan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava. Opiskelijat valmistuvat rakennustekniikan diplomi-insinööreiksi talotekniikan opintosuunnasta.
– Koulutukseen oli enemmän hakijoita kuin voidaan ottaa. Talotekniikan koulutus keskittyy talotekniikan projektijohtotehtäviin rakentamisessa ja talotekniikkateollisuudessa, Sormunen selvittää.
Apulaisprofessorina Piia Sormunen on ns. tenure track -polulla, joka tarkoittaa uran etenemistä kohti täyttä professuuria.
Talotekniikan professuuriin oli hakijoita ympäri maailmaa. Piia Sormusen valintaan vaikuttivat muun muassa hänen laaja ja pitkäaikainen kokemuksensa erilaisissa tehtävissä talotekniikan alalla.
– Tutkimuksen ja opetuksen laajentuminen talotekniikkaan on yksi osoitus tiedekunnan ja yksikön tahtotilasta vastata rakennusalan muuttuviin tarpeisiin. Olemme ylpeitä saadessamme Piian vakituiseksi professoriksi vastaamaan talotekniikan tutkimusalasta, kertoo rakennustekniikan yksikönjohtaja Sami Pajunen.
Vahvaa tukea professuurille, koulutukselle ja tutkimukselle
Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö sr:n rahastoihin kuuluva Paavo V. Suomisen rahasto on myöntänyt professuurille 800 000 euron rahoituksen viidelle vuodelle. Talotekniikan opintosuunnan kehitystä tukee STEK .
– Paavo V. Suomisen rahasto tukee Tampereen yliopiston piirissä harjoitettavaa jäähdytystekniikan ja sen aihepiiriin liittyvää tutkimusta, kertoo tukisäätiön toiminnanjohtaja Mira Toroi.
Piia Sormunen haluaa kiittää myös talotekniikka-alan yrityksiä ja järjestöjä merkittävästä tuesta teollisuusprofessuurille. Ilman ulkopuolista rahoitusta alan tutkimuksen ja koulutuksen tilanne ei olisi yhtä hyvä kuin nyt.
Sormunen iloitsee myös talotekniikan tutkimuksen aseman vahvistumisesta yliopistossa ja koko alalla. Tällä hetkellä Sormusen tutkimusryhmä keskittyy tutkimaan digitaalisuutta ja dataa talotekniikan rakentamisessa, sisäilman terveysturvallisuutta sekä hiilineutraalia rakentamista.
Suomen LVI-liitto mukana:
-
SuLVI on ollut osaltaan vaikuttamassa siihen, että koulutus käynnistyy, sillä olemme ajaneet pitkään talotekniikka-alan korkeakoulutuksen vahvistamista.
-
SuLVI on yhdessä talotekniikka-alan järjestöjen kanssa ollut mukana ulkopuolisen rahoituksen järjestämisessä ja alan asiantuntemuksen tarjoamisessa koulutuksen sisällön suunnitteluun.
-
SuLVI tukee alan näkyvyyttä ja opiskelijayhteistyötä, mikä on tärkeää uuden koulutuspolun vakiinnuttamiseksi.
Piia Sormunen
- Valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1994 Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta.
- Väitteli tekniikan tohtoriksi 2003 Teknillisestä korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto).
- Työskennellyt muun muassa tutkijana, opettajana ja konsulttina.
- Nimitettiin keväällä 2020 Industry professorin viisivuotiseen tehtävään Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekuntaan.
- Siirtyi Tampereen yliopistoon Granlund Oy:n rakentamisen ja kiinteistökehityksen kehitysjohtajan tehtävistä. Jatkaa edelleen osa-aikaisesti erityistehtävissä Granlund Oy:llä.
Liittyvät uutiset:
Piia Sormunen talotekniikan Industry Professoriksi | Tampereen korkeakouluyhteisö