Monen mutkan kautta osaksi LVI-yhteisöä

Alun perin Turkin kurdi, Behre Aslan muutti 11 -vuotiaana Suomeen. Peruskoulun jälkeen hän teki töitä perheen omassa yrityksessä, kunnes päätti hakea opiskelemaan liiketaloutta. ”Olin suorittamassa viimeistä työharjoittelua tilitoimistolla kirjanpitäjäharjoittelijana”, Behre kertoo. Valmistuminen lähestyi, mutta hän ymmärsi haluavansa opiskella teknistä alaa. Siis aivan jotain muuta.

Behre Aslan päätyi monen mutkan kautta opiskelemaan talotekniikkaa.

”Teknisen alan valintaan vaikutti intohimo asiaa kohtaan. Jo pienestä iästä asti tekniikka kiinnosti ja olin perheen puuhapete, eikä ruuvimeisselin käyttö pelottanut. Läheiset kaverini sekä muutama sukulainen opiskelivat tai olivat rakennusalan kanssa tekemisissä. He saivat minut innostumaan asiasta lisää. Halusin myös touhuta sellaisen asian parissa, jossa syntyy selvästi näkyviä tuloksia. Toki valintaan vaikutti myös työ- ja uramahdollisuudet alalla.”

Niinpä Behre päätyi opiskelemaan LVI-insinööriksi Metropoliaan. Kokemusta on opintojen ohessa kerätty huoltomiehenä ylläpitotehtävissä sekä työmailla. Nyt, valmistumisen lähestyessä, Behre toimii talotekniikan asiantuntijaharjoittelijana urakointiyrityksessä.

Nopeasti mukaan hallitustehtäviin vaikuttamaan alaan

Suomen LVI-liiton Helsingin LVI-yhdistyksen jäseneksi Behre liittyi viime vuonna. ”Kuulin HeLVIstä opiskelijakavereilta ja liityin heti pian sen jäseneksi. Tiesin, että liittymällä jäseneksi pääsisin verkostoitumaan rautaisten ammattilaisten pariin sekä saisin mahdollisuuden vaikuttaa alaan kehitykseen. Päätöksentekoa helpotti myös ilmainen opiskelijajäsenyys, johon sisältyi Talotekniikkalehti.”

Melkein heti liittymisen jälkeen tuore nuori jäsen pääsi vaikuttamaan hallitukseen opiskelijajäsenenä. Lisäksi hallitus tarjosi jäsenlehden päätoimittajan tehtäviä. ”Yhdistyksen jäsenet ottivat hyvin avoimesti ehdokkuuteni vastaan. He pitivät hyvin positiivisena sitä, että saivat nuorta verta mukaan toimintaan.”

Nyt myös yhdistyksen jäsenlehden uusi päätoimittaja

Yhdistyksen jäsenlehden päätoimittajan tehtävät tulivat arvostettuna ja yllättävänä tehtävänä. ”Pidän tätä ennen kaikkea upeana mahdollisuutena sekä myös haasteena itselleni. Tämä tarjoa minulle mahdollisuuden kehittää itseäni sekä päästä vaikuttamaan alaan. Tähän asti työskentely lehden parissa on ollut oppimista. Ja täytyy mainita, että vaikka toimin lehden päätoimittajana niin se tehdään yhdessä HeLVIn jäsenten sekä hallitustovereiden kanssa. Ilman heitä en olisi pystynyt suoriutumaan tästä haastavasta tehtävästä.”

Behren opinnot ovat nyt loppusuoralla ja valmistuminen lähenee. ”Pikku muutoksia ja lisäyksiä lehteen on nyt tehty. Kun valmistun, tulen vapautuvaa aikaa varmasti hyödyntämän lehden kehittämisen parissa.”

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi