Kuusi kysymystä SuLVIn hallitukselle

Liiton puheenjohtajat ja hallituksen kokoonpano kaudelle 2018-2019 vahvistettiin liittokokouksessa. Liiton puheenjohtajana jatkavat Risto Kosonen ja varapuheenjohtajina Jarek Kurnitski ja Jarmo Kuitunen. Ketä ovat Suomen LVI-liitto SuLVIn hallituksen jäsenet ja mitkä ovat heille tärkeitä asioita? Näin he vastasivat kuuteen kysymykseen:

1. Nimi
2. Jäsenyhdistys
3. Työpaikka ja toimi
4. Mitä yhdistystoiminta on antanut sinulle
5. Elämänohjeesi
6. Mikä on merkittävin asia, jota haluat viedä eteenpäin SuLVIn hallituksessa

1. Mikko Liljeberg
2. Helsingin seudun LVI-yhdistys HeLVI
3. Olen toimitusjohtajana Komfovent Oy:ssä. Olemme Liettualaisen emomme tytäryhtiö, joka myy ilmanvaihtokoneita ja komponentteja.
4. Toiminta on antanut minulle paljon ystäviä ja kontakteja. Myös hauskaa yhdessä oloa ja paljon excursiota mitä moninaisempiin paikkoihin.
5. Elämän mottona minulla on ollut; Do or do not, there is no try – eli tee tai älä tee, yrittämistä ei ole olemassakaan. Tämä varastettu pieneltä vihreältä mieheltä Tähtien sota -elokuvista, eli Yodalta.
6. Haluan, että kaikki jäsenet tuntevat kuuluvansa LVI-ammattilaisten aktiiviseen joukkoon

1. Tapio Kanerva
2. Keski-Uudenmaan LVI-yhdistys, KeLVI
3. Fläkt Woods Oy, Johtava asiantuntija
4. Hyvää alan verkostoitumista, paljon hyviä ystäviä, sisältöä sekä työ- että vapaa-aikaan.
5. Teen asiat parhaani mukaan, se yleensä riittää!
6. Markkinointi-ihmisenä ajattelen aina arvostusta, brändäystä, näkyvyyttä. Näitä asioita kehittämällä SuLVI toimii ja kehittyy hallitusti pitkällä tähtäimellä. Työ ei ole väliaikaista, vaan jatkuvaa.

1. Marko Haavikko
2. Lapin LVI-yhdistys, LapiLVI
3. Koulutus Redu Jokiväylä, Talotekniikka, päätoiminen tuntiopettaja, lämpöpumppulaitteistotyöt vastuukouluttaja/ tutkintovastaava, Kemijärvi Rakennustekniikka, päätoiminen tuntiopettaja.
4. Verkostoitumista, hyviä ystäviä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, mahdollisuuden vaikuttaa.
5. Pitkä päätyyn ja perään. Ihminen ei ole koskaan valmis. Tunne elämä joka hengenvedolla – ja älä unohda hengittää.
6. Haluan edustaa Lappia ja koko LVI-alaa.

1. Harri Hahkala
2. Helsingin seudun LVI-yhdistys HeLVI, aiemmin ELVI
3. Metropolia AMK,projekti-insinööri
4. Uusia kontakteja,mielenkiintoisia kohde-ekskursioita
5. Tekemällä fiksusti, pääsee helpommalla
6. Paikallisyhdistysten toiminnan tukeminen ja heitä auttavien koulutuskonseptien kehittäminen

1. Ari Hyvärinen
2. Kouvolan LVI-yhdistys,KoLVI
3. AH COOL OY, Yrittäjä
4. Yhdistystoiminta on antanut hyvin paljon uusia ystäviä ja työelämässä saman alan henkilöiden tapaamisia, jotka helpottavat työtekoa, kun jo tunnet henkilöt muusta yhteydestä, hyviä koulutus- ja vierailutapahtumia yrityksiin ja valmistavaan teollisuuteen,
messumatkoja koti- ja ulkomaille.
5. Keskity siihen, mitä olet tekemässä, äläkä anna minkään kääntää päätäsi.
6. SuLVIn ja jäsenyhdistyksien välisen vuorovaikutuksen lisääminen.

1. Johanna Hokkanen
2. Vantaan LVI-yhdistys, VantaLVI
3. Teknocalor Oy:ssä taloteknisten mittalaitteiden myyntipäällikkönä
4. Alan kontakteja, tietoa, elämyksiä ja kokemuksia
5. Rehellisyys ja inhimillisyys ovat tärkeitä arvoja, työ ja toimeen tarttuminen ominaista.
6. Ovet auki ja yhteistyöllä eteenpäin. Jokainen paikallisyhdistyksen jäsen ja yhteistoimintajäsen mukaan vaikuttamaan.

1. Jorma Kauppinen
2. Kuopion LVIyhdistys, KuLVI
3. Insinööritoimisto LVI-Planor Oy
4. Verkostoituminen. Olen saanut tutustua muiden alan toimijoiden kanssa omassa kotikaupungissa ja sen ulkopuolella. Myös tieto ja koulutus on ollut tärkeää.
5. Edu Kettusen biisin sanoin ”Fiiliksellä beibi”. Pitää pystyä nauttimaan omasta työstään.
6. Haluan vaikuttaa LVI-suunnittelijoiden elämään koskeviin asioihin ja usein juuri
tätä näkökulmaa tuon esille hallituksen keskusteluissa.

1. Pentti Kuurola
2. Oulun LVI-yhdistys, OuLVI
3. LVI-Insinööritoimisto Mäkelä Oy, suunnittelupäällikkö
4. Yhdistystoiminta on antanut minulle mahdollisuuden tutustua alalla työskenteleviin ihmisiin myös työkuvioiden ulkopuolella. Epämuodollinen kanssakäyminen on luonut ystävyyssuhteita sekä kohtuullisen laajan kontaktipiirin, jota ei varmasti ilman yhdistystoimintaa olisi päässyt syntymään. Olin jo opiskeluaikana, 20 vuotta sitten, paikallisyhdistystoiminnassa mukana. Näiden kontaktien ansiosta osasin lähettää ”täsmätyöpaikkahakemuksen”, jonka ansiosta sain ensimmäisen työpaikkani.
5. Joskus aikaisemmin olen todennut ”Muut tekee mitä osaavat, minä teen mitä haluan”.
Tällä hetkellä, hieman vanhempana ja toivottavasti viisaampana, toteamus ”Tieto lisää tuskaa” tuntuu enemmän omalta.
6. Ilman jäseniä ja jäsenyhdistyksiä ei olisi SuLVIakaan. Lisäksi tähän yhtälöön tarvitaan
myös jatkuvuutta, jota opiskelijat ja nuoret LVI-osaajat tuovat. Hallitustyöskentelyssä
olen pyrkinyt tuomaan esille opiskelijoiden ja nuorten tarpeita, jotta yhdistystoiminnan tulevaisuus olisi myös tältä osin turvattu.

1. Erkki Råman
2. Keski-Pohjanmaan LVI-yhdistys, KePoLVI
3. Ab Tallqvist Infra Oy:ssä, työmaapäällikkönä. Tehtäväkenttä on varsin lavea.
4. Yhdistystoiminta on ollut minulle rikkaus ja kunnia. Tämä siksi että olen saanut kuljettavakseni polun, josta voin ammentaa oppia, verkostoitua ja virkistäytyä.  Työelämässä näistä asioista on ollut suunnatonta hyötyä.
5. Yrittänyttä ei laiteta. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että aina kannattaa yrittää
parhaan kykynsä mukaan, mitä se sitten lieneekään.
6. Ajatuksenani on tuoda esille SuLVI:n hallituksessa INFRA-ALA. Mielestäni tämä
erittäin tärkeä osa-alue on jäänyt täysin huomiotta ja tässä uskon olevan sarkaa
mitä tulisi todellakin kehittää.

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi