
Suomen LVI-liiton liittokokous 31.10. Helsingissä
Suomen LVI-liitto SuLVI ry:n päätösvaltaa käyttää vuosittain järjestettävä liittokokous.
Liittokokouksen tehtävä on hyväksyä hallituksen vuosikertomus, vahvistaa tilinpäätös ja päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja tilivelvollisille. Lisäksi valitaan liiton puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa, tilintarkastusyhteisö, hallituksen varsinaiset jäsenet ja näille varamiehet, liiton edustajat osakkuusyhtiöissä sekä seuraavaan vaalivaliokuntaan kuuluvat yhdistykset.
Liittokokous myös vahvistaa liiton toiminta- ja taloussuunnitelman seuraavaksi toimikaudeksi ja määrää jäsenmaksujen suuruuden.
Nyt on juhlan paikka!
Olemme kulkeneet nyt 95 vuoden ajan vaikuttamassa, edistämässä ja kehittämässä LVI-alaa. Olemme tulleet mielenkiintoisen matkan aina 1930-luvulta saakka, jolloin vasta kylpyhuoneisiin ja vesivessoihin alettiin havahtumaan ja lämmitysjärjestelmät rupesivat kehittymään halkopinoista edelleen eteenpäin.
Tänä päivänä maailma on hyvin erilainen: työskentelemme vankalla näkemyksellä, alati kehittyvällä osaamisella ja sydämellä tehdäksemme osuutemme ympäristön, hyvinvoinnin ja energiatehokkuuden kentällä, yhdessä jäsenistön ja alan verkostojen kanssa.
Nyt alkuvuodesta kuulemme virstanpylväitä menneiltä vuosikymmeniltä – Seuraa SuLVIn somea: #SuLVI95
Paljastamme illan ohjelmasta lisää myöhemmin! Siihen asti save the date – juhlitaan yhdessä syksyllä!