Jere Carelse aloitti SuLVIn hallituksen puheenjohtajana
Jere Carelse aloitti SuLVIn hallituksen puheenjohtajana
SuLVIn uutena hallituksen puheenjohtajana on aloittanut LVI-insinööri Jere Carelse. Jere on ollut aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa vuodesta 2019 lähtien: ensin LaLVIssa taloudenhoitajana ja sittemmin SuLVIn hallituksessa, viimeisimmän kauden varapuheenjohtajana. Päivätyössään Jere toimii LVI-suunnittelijana Konsulttitoimisto Enersys Oy:llä.
Puheenjohtajakauden alkuun Jere lähtee luottavaisin mielin.
– Hyvä ja luottavainen fiilis. Neljä vuotta hallituksessa on antanut hyvän kuvan liiton toiminnasta, ja yhdessä toimiston kanssa olemme saaneet paljon hyvää aikaan. Tehty työ ja hyvä porukka motivoivat jatkamaan nyt puheenjohtajana.
Katse alkuun: nuoret mukaan – ja mukaan jäämään
Ensimmäisen vuosineljänneksen tärkeimpänä teemana Jere nostaa nuorten sitouttamisen liiton ja paikallisyhdistysten toimintaan.
– Heti alussa haluan keskittyä konkreettisiin keinoihin, joilla nuoria saadaan mukaan toimintaan – ja ennen kaikkea pysymään mukana.
Liiton suuntaan Jere suhtautuu luottavaisesti: suuria suunnanmuutoksia ei ole luvassa, vaan nykyistä linjaa halutaan kehittää maltillisesti.
– Suunta on ollut hyvä, eikä sitä ole tarvetta muuttaa. Kevään aikana teemme tarvittavat viilaukset strategiaan yhdessä hallituksen kanssa.
Ajankohtaiset asiat selkeästi jäsenille
Jeren mukaan SuLVI ja paikallisyhdistykset voivat tukea jäseniä ennen kaikkea selkeällä ja käytännönläheisellä viestinnällä.
– Alan ajankohtaiset muutokset ja uudet säädökset olisi hyvä tuoda esiin uutiskirjeissä, somessa ja paikallisyhdistysten tilaisuuksissa lyhyinä, helposti omaksuttavina kokonaisuuksina. Myös tekoälyn vaikutuksista alaan on tärkeää käydä avointa keskustelua.
Tulevina vuosina Jere toivoo SuLVIn profiloituvan vahvasti jäsentensä työn ja ammattinharjoittamisen puolestapuhujana.
– Toivoisin, että SuLVI tunnetaan toimijana, joka uskaltaa ottaa kriittisesti kantaa turhaan byrokratiaan ja kustannuksia lisääviin vaatimuksiin.
Käsityö, ammattitaito ja konkreettinen tekeminen
Henkilökohtaisella tasolla Jere kertoo inspiroituvansa edelleen LVI-alan käsityöstä ja ammattitaidosta.
– Olen ylpeä putkiasentajan taustastani ja siitä, että osaan käyttää käsiäni ja työkaluja. Murrosaikana, jossa tekoälyn ennustetaan vievän töitä, konkreettinen tekeminen ja käytännön osaaminen korostuvat entisestään.
Puheenjohtajakauden aikana Jere toivoo, että jäsenille näkyvin muutos liittyy ajankohtaisviestintään.
– Tieto alan muutoksista olisi useammin, selkeämmin ja käytännönläheisemmin saatavilla – ja jäsen huomaisi sen omassa arjessaan.
Yhteistyöltä hallituksen, henkilöstön ja paikallisyhdistysten kanssa Jere toivoo aktiivista vuorovaikutusta.
– Haluaisin, että hallituksen jäsenten vierailut paikallisyhdistyksissä aktivoituvat. Lisäksi olisi hienoa toteuttaa matalan kynnyksen yhteistapahtumia verkostoitumiseen ja ihan vain yhdessäoloon.
– Toivotan kaikille oikein mielekästä vuotta 2026!




Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!