Helmikuun lounastapaamiseen saapui Minna Launiainen Helsingin kaupungin Asuntorakentaminen –yksiköstä. Minna on myös HeLVIn jäsen ja toiminut mm. SuLVIn hallituksessa ja toimikunnissa.

Minna avasi Helsingin kaupungin asuntotuotantoa tämän hetken vaatimusten mukaan, joka herätti runsasta keskustelua aiheesta. Tähtäimenä LVI-tekniikassa on toteuttaa rakennukset hiilineutraaleiksi viimeistään vuonna 2035. Lisää aiheesta muistiossa.

Botta loihti jälleen makuhermoja hiveleviä herkkuja nautittavaksemme. Paikalle oli kokoontunut Minnan lisäksi 15 neuvosta.

Minna Launiainen, Helsingin kaupunki

Minna Launiainen (oik), Jukka Laamanen, Heimo Levamo ja Matti Helminen (vas).

Arne Hülphers (vas etualalla) ja Jukka Rinne, Tuomo Toivanen (takana vasemmalla), Jorma Railio, Ilkka Jutila jaHeikki Nieminen.

 

Vuosi alkoi jälleen iloisissa merkeissä herkutellen Bottan jolaadukkaiksi ja herkullisiksi todettuja pöydän antimia. Botta ei petä.

Tapaamisen aluksi kyselin paikallaolijoilta tuoreita tuntumia vuodesta 2024. Oli todella mielenkiintoista kuulla miten paljon toimintaa meillä onkaan, sanoisin jopa: joka lähtöön löytyy harrastuksia.

Tällä kerralla emme olleet kutsuneet vieraita. Tarkastelimme puheenjohtajaneuvokset exceleiden antia. Meitä on tällä hetkellä rivissä 126 Neuvosta, joista 31 on nimitetty Kunnianeuvoksiksi. Komission tapaamisissa meitä oli paikalla vuonna 2024 keskimäärin 17 Neuvosta (pl. kesätapahtuma)

Lisää kokouksen sisällöstä löytyy kokousmuistiosta.

Muisteloita tunnistamassa Jukka Rinne ja Tapio Kanerva (oik). Tuloksia ihmettelevät vasemmalta Heimo Levamo, Jukka Laamanen; kaisa Hannula ja ääimmäisenä oikealla Samuli Könkö

Heimo Levamo (vas) ja Kaisa Hannula, SuLVI

 

Heikki Nieminen (vas), Jorma Railio ja Juha Nurkkala

 

Kokoonnuimme vuoden viimeiseen lounastapaamiseen kuuntelemaan Lohjalaista, jo eläkkeellä olevaa näyttelijää, Jukka ”Juuso” Juolahtea. Ei voi kuin todeta, että kyllä näyttelijän elämä on paljon värikkäämpää, kuin LVI-insinöörin arkinen puurtaminen.

Bottan ateriat olivat jälleen kerran herkullista ykkösluokkaa. Olemmekin jo sopineet, että komission lounaskokoukset pidetään Bottan Jääkärikabinetissa myös vuonna 2025. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta!

 

 

Marraskuun komission kokoontuminen on joka kerta mielenkiintoinen siksi, että Raadilla on uusia Noviiseja ja luonnollisesti ainakin Puheenjohtajaneuvosta todella kiinnostaa, kuinka moni tuore jäsen ottaa heti kopin ja tulee mukaan toimintaan. Loistavaa Matti Helminen ja Juha Nurkkala, te otitte hyvän kopin. Tervetuloa joukkoon.

Alustajaksi saapui Eveliina Junkkari, Helsingin kaupungin LVI-rakennuttaja, joka on kerännyt kannuksia jo aiemmin HeLVIn aktiivikkona. Lisää Eveliinan esityksestä muistiossa.

Eveliina JUnkkari, Helsingin kaupunki

Komission väki: Etualalla Samuli Könkö, Jussi Kuusela, Jorma Railio. OikealtaJukka Laamanen, Alvar Hausen, Ilkka Paasio ja Matti Helminen

Jukka Rinne (vas), Arne Hülphers, Heimo Levamo ja Matti Helminen (oik)

Lokakuun lounastapaamisen alustajana toimi Sihteerineuvos, SuLVIn toiminnanjohtaja Samuli Könkö. Samuli avasi SuLVIn tämänhetkistä toimintaa. Hän kertoi myös henkilöistä jotka pyörittävät liiton toimintaa.

Paikalla olleet Neuvokset kertoivat kesän aktiviteeteistään ja voin vain lyhyesti vakuuttaa, että aina aktiiviset Neuvokset ovat aktiivisia myös kesällä. Lisää lounastapaamisesta muistiossa.

Samuli Könkö, SuLVI

Heikki Nieminen (vas.), Arne Hülphers, Alvar Hausen ja Kimmo Tevaluoto

Komission lounastapaaminen Helsingissä 3.9.2024

Hotokomission syyskausi avattiin jälleen perinteisesti Bottan herkullisella lounaalla 11 paikalle saapuneen neuvoksen voimin. Botta hallitsee herkkujen valmistamisen eikä pettänyt odotuksia tälläkään kertaa.

Alustajaksi saapui Senior adviser Teemu Hausen Granlund Oy:stä. Aiheena Teemulla oli Tekoälyn hyödyntäminen kiinteistöjen ylläpidossa. Varsin mielenkiintoinen ja uusi aihe kirvoitti jälleen kerran melkoisen innostuneen keskustelun. Lisää aiheesta muistiosta.

 

Teemu Hausen, Granlund Oy
Syyskuun komissiotapaamisen kokousväki
Syyskuun komissiotapaamisen kokousväki
Samuli Könkö (vas) ja Tapio Kanerva
Samuli Könkö (vas) ja Tapio Kanerva

Eri LVI-yhdistysten hotorautaneuvokset junailevat vuorollaan Hotoraudan Vääntäjien Korkean Raadin kesätapahtuman. Viime kesänä olimme Turussa, tänä vuonna vastuullisen tehtävän ottivat vastaan Helsingin seudun hotoista koostuvan ryhmän neuvokset Paasio, Levamo, Ilomäki ja Rantanen apunaan puheenjohtajaneuvos Kanerva. Kokouspaikaksi valikoitui Espoossa luonnon keskellä vesipuisto Serenan naapurissa sijaitseva historiaa henkivä Hotelli Korpilampi. Tilaisuuteen saapuivat neuvokset ja sulottaret yhteen laskettuna vajaat kuusikymmentä henkilöä.

Tilaisuus alkoi iltapäivälla ilmoittautumisella ja kahvitilaisuudella, jonka jälkeen lähdimme bussilla Espoon läntiselle kiertoajelulle neuvos Paasion vetämänä. Kierros aloitettiin Kehä I:n kautta jatkuen Länsimetron reittiä seuraten uusia asemia sivuten. Teemana oli muuttunut ja voimakkaasti kasvanut Espoo. Vuonna 1950 Espoossa oli vain noin 25000 asukasta, mutta nyt jo 310000. Matka jatkui Tapiolan Näyttelykeskus WeeGeehen. Keskuksessa on modernin taiteen museo Emma , jossa on tänä kesänä Kyösti Kakkosen lasi- ja keramiikkakokoelmat, lisäksi esillä on mm. Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin lasikoelmia. Talossa toimivat myös Espoon kaupunginmuseo KAMU ja Mauri Kunnas-näyttely. Museo oli vierailupäivänä maksuton, joten kaikki voivat vapaasti käydä kaikissa keskuksen museoissa. Lupuksi siirryimme Läsisataman kautta Mestaritallille meren rantaan vapaamuotoiselle päivälliselle. Seurustelu jatkui illalla hotellilla vielä valomerkkiin asti.

Lauantaina aamupäivälla pidettiin neuvosten yleiskokous, jossa Kunniapuheenjohtaja Hausenin avauksen jälkeen muisteltiin keskuudestamme poistuneita ja annettiin neljälle noviisille heille kuuluvat tehtävät.

Kokouksessa uusittiin komission toimihenkilöiden valinnat ja SuLVIn toiminnanjohtaja Samuli Könkö kertoi ”lyhyehkösti”, mitä SuLVIlle kuuluu. Keskusteltiin ensi kevätretken kohteesta ja päätettiin neuvos Pöyryn ehdotuksesta matkata Mikkeliin. Neuvos Harjanne esitteli seuraavan Rauman kesätapahtuman yhden ja kahden yön ohjelmavaihtoehtoja. Kokous päätti antaa Satakunnan neuvosten valita kesätapahtuman keston. Noviisit suorittivat tehtävänsä hyväksytysti ja ovat nyt neuvoksia.

Sulottarien ohjelmassa oli onnistunut kuohuviinillä maustettu opastettu käynti artkkitehti Eliel Saarisen taiteilijakodissa Kirkkonummen Hvitträskissä.

Hotellin yhteisen runsaan buffet-lounaan jälkeen lähdettiin neuvos Levamon vetämälle Helsingin itäiselle kiertoajelulle, jossa tutustumiskohteena oli itäisen Helsingin muutokset ja kasvu. Kierros alkoi taas pitkin Kehä I:stä suuntautuen Metropolian ja Itäkeskuksen kautta kohti Kalasatamaa ja Pasilaa. Lopuksi päädyimme Kansalaistorille, jossa oloi mahdollisuus lyhyesti tutustua alueen rakennuskulttuuriin, museoihin ja erilaisiin ravitsemusliikkeisiin.

Juhlaillallinen oli Korpilammen ravintolassa, ruokailun tauoilla meille esiintyi Lasse Halme kertoen tutkimuksestaan Juice Leskisen elämästä ja esitti kahdessa setissä Juicen tunnettuja ja vähemmän tunnettuja kappaleita. Tällä kertaa uudet neuvokset esittelivät itsensä esittäen itse valitsemansa taiderykäyksen. Ohjelma jatkui vauhdikkaasti neuvos Anttosen suosituilla musiikkiesityksillä. Loppuiltaa vietettiin vielä hotellin klubiravintolan puolella.

Korpilammen hotelli oli myönteinen kokemus, seuraavaksi tapaammie näissä merkeissä vuoden päässä Raumalla eli `San snää mnuu snuuks, snuuks mnääki snuu sano`.

Mukana myös komissioneuvos Ilomäki

Kunniapuheenjohtaja Alvar Hausen avaa Raadin yleiskokouksen 2024
Kunniapuheenjohtaja Alvar Hausen avaa Raadin yleiskokouksen 2024
Ajoittain keskustelu oli hyvinkin vilkasta yleiskokouksen tuoksinassa.
Ajoittain keskustelu oli hyvinkin vilkasta yleiskokouksen tuoksinassa.
Neuvokset Mikko Jyrinki (vas), Ilkka Jutila, Johanna Satumäki ja Ari HYvärinen
Neuvokset Mikko Jyrinki (vas), Ilkka Jutila, Johanna Satumäki ja Ari HYvärinen
Juhlaillallisella Kunniaeuvos Heimo Levamo (vas) ja Neuvokset Mikko Jyrinki ja Raimo Ruotsalainen puolisoineen.
Juhlaillallisella Kunniaeuvos Heimo Levamo (vas) ja Neuvokset Mikko Jyrinki ja Raimo Ruotsalainen puolisoineen.
Raadin armoitettu esiintyjä ja tarinan kertoja H.N.Ruuneperi, Kunnianeuvos Heikki Anttonen
Raadin armoitettu esiintyjä ja tarinan kertoja H.N.Ruuneperi, Kunnianeuvos Heikki Anttonen
Juhlakansaa Hotelli Korpilammen juhlasalissa
Juhlakansaa Hotelli Korpilammen juhlasalissa

Tuomo Toivanen (etualalla), Heikki Nieminen ja Heimo Levamo
Tuomo Toivanen (etualalla), Heikki Nieminen ja Heimo Levamo
Antti Kantola (vas.), Alvar Hausen, Jukka Laamanen ja Jari Jokiluhta

 

Vuosi 2024 aloitettiin jo heti toisena päivänä. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet Bottan ensimmäiset asiakkaat, mutta toiset kuitenkin. Kokoontumisemme jatkavat myös tänä vuonna Bottalla molemminpuolisen luottamuksen merkeissä.

Muistelimme hieman mennyttä vuotta ja katselimme kuluvan vuoden ohjelmistoa. Perinteisillä ja hyväksi havaituilla tavoilla edetään. Tallinnan kevätretken järjestelyt etenevät kovaa vauhtia ja myös elokuun Kesätapahtuma ohjelmistoineen alkaa muotoutua. Paikalla oli tällä kertaa 14 aktiivista neuvosta pohtimassa yhteistä iloista vuotta.

 Iloista komissioväkeä Jääkärikabinetissa
Iloista komissioväkeä Jääkärikabinetissa

Liittokokousvaltuutetut kokoontuivat tänä vuonna Hämeenlinnaan ja perinteiseen Scandic Aulanko hotelliin. Kokouksen eniten keskustelua herättävä asia oli sääntömuutos. Asiaan perehtynyt toimikunta perusteli pääosin täsmennystason muutoksia ansiokkaasti ja lopulta kyseiset muutokset lukittiin tulevien vuosien käyttöön.

Toinen hyvin juhlava ja yhtä tärkeä asia oli kutsua emeritusprofessori Olli Seppänen liiton Kunniapuheenjohtajaksi.

Hämeenlinnan LVI-yhdistys (HäLVI) oli järjestänyt hienot 50-vuotisjuhlat, joihin oli tälläkin kerralla kokoontunut edustava Neuvosten ryhmä, yhteensä noin 20 suloineen ja sulottarineen. Hyvät muistot toivottavasti välittyvät seuraavien kuvien myötä.

Suomen LVI-liiton puheenjohtajat työssään. Tapio Kanerva (vas.) ja Jarmo Kuitunen

Liittokokousväki 2024 päättämässä liiton asioista vuodelle 2025.

Hämeenlinnan LVI-yhdistyksen aktiivit ottamassa vastaan onnitteluja. Antti Heinonen (toinen vasemmalta), Ilkka JUtila (toinen oikealta)

Keski-Suomen LVI-yhdistys on vuoden 2024 LVI-yhdistys. Onnea! Kuvassa Sanna Kiviaho (vas). Tuomas Veijalainen (pj), Leo Tolvanen.

Vuoden 2024 uudet noviisit on juuri vihitty. Kuvassa Matti Helminen (vas), Juha Nurkkala ja Kalervo Luodetlahti

H.N.Ruuneperi, Kunnianeuvos Heikki Anttonen Marina sulottarineen.

Hämeenlinnan LVI-yhhdistystä juhlineet Neuvokset ryhmäkuvassa.

Komission lounastapaaminen Helsingissä 5.12.2023

Vuoden viimeinen lounastapaaminen vietettiin muistellen vanhoja. SihteeriNeuvos oli kaivellut SuLVIn arkistoja 30 valokuvan verran. Lounasvieraat viettivät rattoisan hetken nauttien Bottan herkkuja ja muistellen menneitä juhlia ja kokouksia.

Toki muitakin asioita käsiteltiin, mutta niistä enemmin kokouksen muistiossa.


Komission lounastapaaminen Helsingissä 7.11.2023

Marraskuun lounaalle tuli alustajaksi Olli Himanen VTT:ltä. Olli kertoi vetyteknlogian tutkimisen etenemisen vaiheista Suomessa. Puheenjohtajana toimi tällä kerralla Komissioneuvos Ilkka Ilomäki.

Olli Himanen, VTT
Neuvokset Samuli Könkö (vas), Mikko Jyrinki, Mauri Rantanen ja Tuomo Toivanen

SuLVIn liittokokous 2023

SuLVIn tämän vuoden liittokokous pidettiin EpoLVIn 60-vuotisjuhlien yhteydessä Seinäjoella 27.10.2023.

Matka ainakin Helsingistä Seinäjoelle onnistui muuten hyvin, mutta junamme IC23 oli 70 minuuttia myöhässä, kun jossakin reilu 50 kilometriä ennen Seinäjokea oli ajolanka vioittunut ja odottelimme huoltojoukkoja.  Seuraava pysähdys tuli hetken päästä, kun raiteille oli pysähtynyt pitkä teräsrullia kuljettava tavarajuna, sen perässä tuli vielä ratatyökone ja IC 22. Matka matkakeskuksesta oli lyhyt Hotelli Lappeelle. Matkan varrelle oli noussut useita uusia kerrostaloja ja jokunen oli vielä rakentailla.

Pikaisen lounaan jälkeen veimme loput laukut huoneisiimme ja kiiruhdimme liittokokoukseen Lakeus-saliin. Liiton puheenjohtajaTapio Kanerva avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.  Kokouksen kohdat 1-10 käytiin läpi rutiinilla ilman äänestyksiä. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin  Juha  Nurkkala  ja varapuheenjohtajaksi Jere Carelse. Hallitukseen valittiin erovuoroisten tilalle  uusiksi jäseniksi  Satu Tykkyläinen ja Seppo Lakka.  Lopuksi vahvistettiin toiminta– ja taloussuunnitelma ja pidettiin liittymis- ja jäsenmaksut ja kokouspalkkiot ennallaan.

 

Kokouskahvien jälkeen kiiruhdimme vaatteiden vaihtoon, EpoLVIn onnittelu-tilaisuuteen ja iltajuhlaan.

EpoLVIn 60-vuotisjuhla vietettiin Lappee-hotellin Lakeus-salissa, johon oli avattu siirtoseinä Matador-salin puolelle, olihan juhlijoita paikalla yli 170.

EpoLVIn puheenjohtaja Toni Kuntola esitti avaussanat ja SuLVIn toiminnanjohtaja Samuli Könkö juhlapuneen. Seinäjoen kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä toi juhlaväelle kaupungin tervehdyksen.

 

Illallisen jälkeen jaettiin ansiomerkit ja kunnianosoitukset sekä julkistettiin vuoden LVI-yhdistys, kultaisen WC-pöntön sai haltuunsa EpoLVI.

Hotoraudan neuvoksiksi vihittiin neljä uutta ansioitunutta henkilöä.  Auvon saivat ja maljan nauttivat Ari Hyvärinen KoLVI, Ilkka Jutila HäLVI, Mikko Niskala OuLVI ja Johanna Satumäki VantaLVI.

Illan muusta ohjelmasta vastisivat vauhdikkaine tansseineen  HOLA CHICAS  ja elävää musiikkia tarjonnut bilebändi  Not So Rock – Great cover rock/pop band.

Aamupalan jälkeen lähdimme pienen kaupunki kävelyn jälkee kohti kotia odottelemaan seuraavaa SuLVIn liittokokousta, joka pidetään 25.10.2024 Hämeenlinnassa.

Mukana olleena, komissioneuvos Ilomäki


Komission lounastapaaminen 3.10.2023 Helsingissä

Lokakuun kokoukseen saapui ilahduttavan monta neuvosta (20) kuuntelemaan melkoisen mielenkiintoisista asioista kertovaa Piia Sormusta. Piia hoitaa arjessaan kahtakin työtä; Granlundin toimialajohtajana ja Tampereen yliopiston professorina. Hän kertoi toki uraputkestaan ja valinnoistaan, mutta pääosin keskustelu kosketti viimeaikojen korona- ja lintuinfluenssapandemioita. Piian osasto Tampereella tutkii ilmanvaihdon mahdollisuuksia ja uhkia pandemioiden leviämisessä. Lienee turhaa edes miettiä, pitäisikö kyseistä alaa tutkia jatkossakin. Kysehän on ennen kaikkea rahasta, jolla alan professuuri mahdollistetaan.
Lisää aiheessa viimeisen tapaamisemme muistiossa.


Komission lounastapaaminen 5.9.2023 Helsingissä

Komission tapaamiset saivat jälleen jatkoa kesätauon jälkeen. Botta ei pettänyt tälläkään kerralla luottamustamme tarjotessaan meille herkullisen lounaan. Paikalla oli hieman normaalia harvempi joukko neuvoksia. Onhan mökkikausi vielä hyvässä vauhdissa.

Vieraaksi saapui DI Heikki Palmroos Eriksson Oyj:stä kertomaan puhelintekniikan ja dataliikenteen nopeasta kehittymisestä. Mielenkiintoinen esitys sai paikalla olleet ottamaan aktiivisesti kantaa ja esittämään kysymyksiä. Lisää asiasta muistiossa.


Kesätapahtuma 18.8.2023 Turussa

Hotoraudan Vääntäjien Korkean Raadin kesätapahtuma pidettiin tänä vuonna Suomen Turussa. Kesätapahtuman pitopaikka sovitaan aina etukäteen ja tilaisuuden järjestelyt lankeavat paikallisten hotoneuvosten ja ehkä osin myös paikallisen yhdistyksen kontolle.

Turku tilaisuuden pitopaikkana oli vuosia esillä, mutta torin keskeneräisyys oli kaiketi eräänlainen rajoittava tekijä. Nyt tori maanalaisina parkkitiloineen on valmis, mutta muutama sata metriä Helsingistä tulevia ratakiskoja oli tässä välissä ehditty purkaa pois.  Mutta perille päästiin kuitenkin.

Kesätapahtumien kustannus on vuosittain pyrkinyt nousemaan ja osa tapahtumista on jouduttu pitäämään yksipäiväisinä. Turussa kustannuksia oli pystytty rajoittamaan hyödyntämällä kaksi päivää ja yötä Turun ammatti-instituutin hallinnoiman s/s Boren hostelsin palveluja. s/s Bore on vanha ruotsinlaivaksi 60-luvulla  rakennettu alus, joka toimi myöhemmin risteilyaluksena mm. Välimerellä ja majoitusaluksena eri puolella maailmaa.  Nyt se toimii uudelleen remontoituna Aurajoen rannassa majoitus-, ruokailu- ja kokoustiloina.

Kesätapahtuma aloitettiin ilmoittautumisella  Boren entiselle autokannelle sijoitetussa Baltik-salissa. Paikalle oli ilmoittautunut viisikymmentä Hotoneuvosta eri puolelta Suomea.  Aveceja oli mukana 34.

Yhteisen Borella tarjoillun lounaan jälkeen kokoonnuttiin tutustumaan viereisen merimuseon Forum Mariumin tiloihin, joissa oli kahdessa eri rakennuksessa esillä kaikkea vanhaan merenkulkuun liittyvää materiaalia alkaen laivoista ja hyteistä, aina erilaiseen pienempäänkin tavaraan ja mm. laivojen huollossa tarvittaviin laitteisiin. Aurajoen rannassa on nykyään myös Suomen Jousen ja armeijan ja muun meren kulun museoaluksia. Jos jalkoja jo väsyttti, voi vielä hetkeksi jäädä museon Göran ravintolan terassille nauttimaan kylmiä virvokkeita ja odottelemaan huoneisiin pääsyä.

Hostel-majoittumisen jälkeen nautittiin iltapäiväkahvit s/s Boren takakannen Navigare-kahvilassa. Hostel-majoitustilat ovat  ikkunallisia kahden hengen matkustajahyttejä, joissa ilmastoinnin aiheuttama pieni kohina antoi aitoa meritunnelmaa laivan kevyesti keikkuessea kiinni laiturissaan.

Vielä aidompaan meritunnelmaan päästiin s/s Ukkopekan irrottautuessa illalla Martin sillan luona olevasta saaristoveneiden laiturista.  Ukkopekka matkasi kohti Airiston Loistokaria, jossa tarjoiltiin karin kallioilla mainio merihenkinen illallinen salaatteineen, vihanneksiseen, kanankoipineen ja makkaroineen. Juomia sai ostaa kortilla pienestä saaristolaiskanttiinista tarjoilulinjastojen vierestä.  Aurinko paisto ja kevyt tuuli puhalsi saaristosta, tosi hienot olosuhteet illalliselle. Ennen paluulähtöä oli vielä mahdollisuus laituritanssiin, jos ei jäänyt liian pitkään istuskelemaan kallion ruokapöytään ja ihmettelemään Loistokarin pienen museon esineistöä.  Musiikin ja laulun soidessa palattiin takaisin Aurajoen rantaan.  Erikoista kiitosta ansaitsi laivan henkilökunnan reipas yhteislaulu.

Lauantain aamiaisen jälkeen pidettiin neuvosten kokous laivan alakannen Baltik-salissa. Kokouksen veti puheenjohtajaneuvos Kanerva apunaan sihteerineuvos Könkö. Kokouksessa esiteltiin uusi kunnianeuvos Tevaluoto ja pidettiin hiljainen hetki poisnukkuneille neuvoksille. Neuvosten keski-ikä on noin 76 vuotta ja se tuntuu kasvavan vuosi vuodelta.  Illan noviisit suorittivat pakolliset kaksi tehtäväänsä ja nimettiin virallisesti neuvoksiksi.  Uusia tulevia neuvoksia esiteltiin neljä ja heidät todettiin täyttävän vaadititut kriteerit.  Ehdokkaat saavat tiedon valinnastaan kokouksen jälkeen ja se tieto on pidettävä tiukasti salassa SuLVIn liittokokouksessa tapahtuvaan julkistamiseen asti. Kokouksen kulusta voi lukea lisää kunhan pöytäkirja julkaitaan hotosivustossa. Sulottaret tutustuivat kokouksen aikana oma-aloitteellisesti esim. Turun linnaan, toriin, kauppahalliin ja Föliin ja Föriin.

Yhteisen lounaan  jälkeen lähdettiin kahdella bussilla kiertoajelulle Turkuun oppaiden kanssa. Bussit kiertelivät vanhoilla ja uusilla asuntoalueilla, yliopiston ja tuomiokirkon alueella. Kirkon luona ihmettelimme yksiviisarellista kelloa ja saimme selostuksen joka varttitunnin välein tulevista kellon soitoista. Kirkon  kello soi mm. keskipäivällä 28 kertaa, ensin tasatunnin merkiksi ja sitten 12 kertaa edestakaisin.

Bussikierros päättyi Kakolan mäelle hotelliksi muutetun Kakolan vankilan eteen.  Työmaan vastaavana toiminut neuvos Lausmäki esitteli korjaustöitä edustavissa Kakolan kappelikirkon tiloissa. Tilaisuuden jälkeen oli mahdollisuus tutustua viereisen toisen vankilan uusittuun alueeseen. Suurimmallla osalla taisi olla kuitenkin kiire tutustumaan ongelmistaan kuuluisaan Funikulaariin, jos se vaikka olisi toiminnassa.  Allekirjoittaja kävi vielä yhden toisen neuvoksen kanssa ajelemassa Förillä Turusta Åboon ja takaisin samalla hinnalla.  Matkalla Borelle näimme vielä kaiketi viimeisen Paavi Nurmi maratonille osallistuneen henkilön, mutta vielä hänellä jalka nousi kevyeen juoksuvauhtiin.

Kesätapahtuman iltajuhla pidettiin s/s Boren Kristiina Salissa. Tervetuliaispuheen piti Turun palvelualuejohtaja, neuvos Immonen.   Juhlapuheen piti Turun LVI-yhdistyksen halltuksen puheenjohtaja toisessa polvessa Mikko Helin. Puheeseen oli selvästi panostettu ja se saikin raikuvat aplodit ylösnousseelta juhlakansalta.  Ruoka oli maukasta ja seura oli hyvää, joten illallisen jälkeen siirryttiin kerrosta ylemmäs yökerhoon eli Manover-baariin. Tanssitilakin oli käytettävissä, mutta neuvokset viihtyivät hyvin baarin puolella, kun illan viihdyttäjänä toiminut neuvos Hessu Anttonen pani parastaan kitaransa säestyksellä.

Ja mikä vielä hyvä, paikalla ei ollut yhtään varsinaisen rahvaan edustajia.  Sunnuntai aamupalan jälkeen osa neuvoksista lähti kyläilemään Turun alueelle, osa jatkoi Turkuun tutustumista ja muut lähtivät kotiaan kohti.Kiitos vielä Turun yhdistyksen neuvoksille  ja Boren sekä Ukkopekan henkilökunnille kesätapahtuman onnistuneista järjestelyistä.

Hotojen ja avecien puolesta,
komissioneuvos Ilomäki


Komission lounastapaaminen 6.6.2023 Helsingissä

Komissio kokoontui kevätkauden viimeiseen istuntoonsa runsaslukuisena. Mikä parasta myös pitkämatkalaisia oli mukavasti vierailulla. Aiheet olivätki tällä kerralla läheisempiä kuin yleensä; Komissio tutustui ehdotuksiin uusista Neuvosnoviiseista, joista lisää Kesätapahtumassa elokuussa.

Valmistelimme myös yleiskokousta, johon toivomme runsasta osallistujajoukkoa.

Komissio toivottaa kaikille neuvoksille oikein rentouttavaa kesää!
Tapaamisiin Turussa 18.8.2023!


Komission lounastapaaminen 2.5.2023 Helsingissä

Kesä saapuu Helsinkiin ja niinpä myös neuvoksilla on muitakin aktiviteettejä kuin Komission lounastapahtuma. Toukokuun tapaamiseeen saapui kuitenki kymmenen hengen ydinryhmä. Olen saanut kuulla kiitoksia kokouspaikastamme; Jääkärikabinetti on juuri sopivan arvokas meille ”vääntäjille”.

Alustajaksemme saapui tällä kerralla Heikki ”Väiski” Väisänen Energiavirastosta. Heikki avasi EU:n uusien direktiivien valmisteluprosessin alusta loppuun. Valmisteluun kuluu lähes 10 vuotta, kunnes saamme uusia määräyksiä Brysselistä.
Tämän lisäksi Väiski on tietkirjailija. Häneltä on ilmestymässä lähiaikoina jo kolmas Suomen talvisotaa käsittelevää tietoteosta.


Raadin kevätretki 4.4.2023 Tampereelle

Tänä vuonne kevätretkemme suuntautui Tampereelle. Veksi lähti jälleen kuljettamaan Helsinkiin saapuneita matkalaisia vuoden tutustumiskaupunkia. Tampereelle tuli myös Etelä-Pohjanmaan Neuvoksien ydinjoukko. Tampereen Neuvoksista paikalla olivat Kuitunen, Ruotsalainen ja Jyrinki.

Tutustumiskohteita oli yhteensä neljä; Lenin Museo, Finlaysonin historiallinen alue, Vakoilumuseo sekä viimeisenä kuuluisa Tammelan tori mustine makkaroineen.

Lounastimme vierailukohteiden välissä ihan rauhassa herkutellen ja kuulumisia vaihdellen Ravintola Plevnassa, jossa Neuvos Kuitunen kertoi Tampereen kaupungin historiasta. Lisää retkestämme voit lukea täältä.


Komission lounastapaaminen 7.3.2023 Helsingissä

Paikalle saapui tällä kerralla melkeinpä ennätysmäärä Neuvoksia, 16 henkilöä. Todella mukava tavata ja vaihtaa kuulumisia. Bottan ruoka oli tälläkin kertaa herkullista. Jos kuka ei ole vielä ollut mukana komissiolounaalla Bottalla, kannattaa ehdottomasti tulla mukaan.

Maaliskuun kokoukseen saimme vieraaksi ABB:n sähköpuolen johtajan Matti Suomalaisen, jolla oli paljon kerrrottavaa niin ABB tehtaasta Helsingin Pitäjänmäellä kuin maailmanlaajuisestikin. Samuli kirjaili lisää yksityiskohtia muistioon.


Komission lounastapaaminen 7.2.2023 Helsingissä

Helmikuussa tapasimme jälleen Bottalla 13 Neuvoksen voimin. Tällä kerralla käsittelimme Korkean Raadin sisäisiä asioita ilman ulkopuolista alustajaa. Puheenjohtajaneuvos esitteli hotonetistä löytyviä asioita ja selattiinpa uunituore päivitetty Matrikkelikin lävitse. Lisää yksityiskohtia muistiosta.

Komission lounastapaaminen 3.1.2023 Helsingissä

Uusi vuosi 2023 aloitettiin kuitenkin perinteisissä merkeissä Bottan Jääkärihuoneessa vilkkaan puheensorinan saattelemana. Paikalle saapui tällä kerralla 11 neuvosta ja alustajana toimi Pertti Laine Muutostieto Oy:stä.

Pertti kertoi omasta urastaan ydinvoimaloiden lobbarina aikana, jolloin ei Olkiluodon voimalan vaikeuksista tiedetty vielä yhtään mitään. Pertti kertoi useitakin värikkäitä tarinoita tuon ajan meiningistä vuorineuvosten kokouksissa. Tälläkin kerralla vierailija sai aikaan paljon kysymyksiä valveutuneelta kuulijakunnalta. Lisää kokouksesta muistiossa.

>> Katso lisää matkakertomuksia vuosilta 2019-2022 >>

>> Katso lisää matkakertomuksia vuosilta 2015-2018 >>